Perjantai 14.12.2018

Suomelle hieno sijoitus MM-lentiksessä – kärki tosin kaukana

Jaa artikkeli:
Luotu: 
23.9.2018 21:24
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Suomi päätti lentopallon MM-turnausurakkansa sunnuntaina tappioon. Venäjä voitti jatkosarjapelissä suomalaiset suoraan kolmessa erässä. Eränumerot olivat 25-17, 25-19, 25-22.

Suomi oli aiemmissa jatkosarjapeleissään hävinnyt Italialle 0-3 ja Hollannille 1-3. Kyyti oli kylmää.

Suomen MM-kisasijoitus oli 13:s.

– MM-kisojen 13. sijaan pitää olla tyytyväinen. Tämä on tärkeä sijoitus suomalaiselle lentopallolle. Meillä on kuitenkin vielä hirveästi työtä tehtävänä, että pysytään kansainvälisissä kisoissa mukana, Suomen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo sanoi Lentopalloliiton tiedotteessa.

Suomen päätavoitteena oli päästä alkulohkostaan jatkoon ja siinä myös onnistuttiin. Lentopallon MM-kisoissa tasoerot ovat kovia lajin mahtimaiden ollessa tasoltaan omassa kastissaan. Venäjä-Suomi -ottelun tasoerot ovat verrattavissa Suomen ja Norjan kohtaamiseen jääkiekon MM-kisoissa.

Suomen lentopallossa on tapahtunut sukupolvenvaihdos. MM-kisoissa Suomella oli jalkeilla nuori joukkue, joka surkeasti sujuneita EM-karsintoja ajatellessa ylitti kaikki odotukset.

Lupaavaa on ollut nähdä, että Suomen pelaajakehitys on ollut kohdillaan, kun Sammelvuon edustama edellinen pelaajasukupolvi antoi tilaa nuoremmille.

– Me ollaan kasvettu ja kehitytty tiiminä. On ollut hienoa pelata tällaisia joukkueita vastaan ja tuollaisia torjuntakorkeuksia vastaan. Se kehittää ja kasvattaa joukkuetta. Sekin on tärkeää, että on saatu seurata maailman huippujoukkueita, miten ne toimivat, Sammelvuo sanoi.

Lentopallon pelaajamääriä ajatellessa Suomea voi pitää lajin ylisuorittajana. Myös maajoukkueen ympärillä oleva fanikulttuuri on nosteessa. Bulgariaan ja Italiaan oli matkustanut paljon suomalaisfaneja.

– Haluan kiittää kaikkia joukkueen toimintaan osallistuneita ihmisiä, jotka ovat tehneet hienoa työtä taustatiimissä. Ja faneille myös isot kiitokset, Sammelvuo kiitti.

MM-huumasta edessä on paluu arkeen. Suomen kovana haasteena on seuraavaksi EM-kisapaikan varmistaminen. Kehnojen EM-karsintapelien myötä Suomi on vaarassa karsiutua 2019 EM-turnauksesta.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: