Keskiviikko 19.12.2018

Lukko nollasi tappiokierteessä olevan HIFK:n: ”Aika simppeli lopputulos”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.11.2018 22:04
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
|

HIFK koki jääkiekon Liigassa jo kuudennen perättäisen tappionsa hävittyään Lukolle Helsingissä 0-2. Myös Lukon kausi on sujunut vaatimattomasti, mutta nyt joukkue taisteli vahvan voiton.

HIFK:lla oli ottelussa tukku hyviä maalipaikkoja, mutta vastuuta pakoiltiin ja suoraviivaisuus tekopaikoissa puuttui.

- Se oli todellakin maalin peli. Aika simppeli lopputulos. Maalintekopaikoissa meillä meni siirtelyksi ja se oli valitettavasti todella jähmeää. Se on fakta-asia, että noissa ratkaisuissa näkyy se, että me ollaan otettu tässä nyt muutama peli turpaan, HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin sanoi Sport Contentille pelin jälkeen.

HIFK:n murheenkryyninä on alkukaudesta ollut muun muassa heikko maalivahtipeli. Perjantaina se ei ollut ongelma, vaan Markus Ruusu pelasi hyvän ottelun.

- Tänään oli muutamia hyviä suorituksia. Markus Ruusu pelasi varmasti parhaan pelinsä tällä kaudella. Hän antoi meille mahdollisuuden voittoon, mutta me ei pystytty tekemään yhtään maalia. Se on hemmetin harmillinen juttu, Selin harmitteli.

HIFK:n otteista paistaa läpi paineet. Joukkue pelkää häviämistä enemmän kuin haluaa voittaa. Tämä korostuu etenkin kotiotteluissa.

- Varmaan on sitäkin, mutta toisaalta se tukikin pitää ansaita. Onhan meillä paljon voimaa tuolla katsomossa. Meidän pitäisi vaan löytää keinot hyödyntää sitä. Täytyy uskaltaa enemmän voittaa kuin pelätä häviämistä. Se on oikeastaan se meidän huomisen aihe, Selin linjasi.

Lukon päävalmentaja Pekka Virta oli tyytyväinen kolmeen pisteeseen.

- Totta kai se maistuu, mutta eihän tilanne nyt niin dramaattinen ole kuin mitä sinä yrität nyt tuolla kysymyksellä luoda, Virta vähätteli aluksi Helsingin ryöstöä, mutta vakavoitui sitten:

- Fakta on tietenkin se, että pelattiin aika samanlainen peli, mitä nyt ollaan viimeiset 5-6 ottelua pelattu. Teimme voittamisesta aika vaikeaa tuon maalinteon tuskan kanssa. Joukkueella on kova hinku tehdä tulosta ja välillä se menee sitten pakottamiseksi. Meillä on tässä ihan uusi tarina ja paljon uusia pelaajia, joten siinä mielessä tämä oli tärkeä ja maukas voitto, Virta sanoi.

Lukko on pelannut alavireisesti tällä kaudella, mutta työnteon tasosta tulos ei ole jäänyt kiinni.

- Kaikki pistää kaiken peliin joka ilta. Sen suhteen minulla ei ole mitään säröä tai närää ollut missään vaiheessa arjen kanssa. Todistelu on silloin aika hankalaa, kun häviää pelejä, mutta meillä on ollut kyllä koko ajan kaupungissa ja seuran sisällä hyvin rauhallinen vastaanotto tähän projektiin. Me odotellaan tässä nyt hissukseen, jos saataisi kalaa ennen kuin joulupukki lähtee liikkeelle. Siihen on kuitenkin vielä kuukausi aikaa ja aika paljon lätkää jäljellä, Virta kertoi.

Lukon pelistä löytyy tietysti paljon parannettavaa, mutta kivijalka on tällä hetkellä kovassa kunnossa.

- Maalivahtipeli on tällä hetkellä voittavaa ja uskon, että se maalien tekeminen helpottuu voittojen myötä.

Lukolla on menossa vahva jakso HIFK:ta vastaan. Perjantain voitto oli Lukolle jo viides perättäinen helsinkiläisjoukkueesta. Virran mukaan joukkuetta ei tarvitse erikseen sytyttää pelaamaan stadilaisia vastaan.

- Kyllä tämä paikka sytyttää aina. Se on vähän kuin Do or Die. Joku voi vähän pelästyä täällä, mutta jos vain uskallat suorittaa, niin tämä on hieno mahdollisuus. Kyllä mä käytän tässä sitä vanhaa sanontaa, että yksi peli tässä hallissa vastaa kolmea tai neljää maakunnissa, Virta sanoi.

Jaa artikkeli: