Keskiviikko 12.12.2018

Suomi jäänee ilman kovia NHL-vahvistuksia nuorten MM-kisoissa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
3.12.2018 23:19
  • Kuva: Leijonat.fi
    Kuva
    Päävalmentaja Jussi Ahokas hakee nuorten MM-kisoista revanssia viime kauden jättipettymyksen jälkeen
|

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen leiriryhmä nimettiin maanantaina. Listalta puuttuvat viisi NHL:ssä pelaavaa suomalaista U20-pelaajaa sekä Jokereihin Winnipegistä siirtynyt Kristian Vesalainen

- NHL-pelaajat ovat siellä sopimuksen alla. Heidän osallistumisensa selviää myöhemmässä vaiheessa. Vesalaisen kanssa en ole vielä ehtinyt keskustella, kommentoi Suomen päävalmentaja Jussi Ahokas.

Vesalainen todennäköisesti on mukana MM-kisoissa. NHL:stä joukkueeseen saattavat tulla Eeli Tolvanen ja Urho Vaakanainen. Jesperi Kotkaniemi, Miro Heiskanen ja Henri Jokiharju ovat jo vakiinnuttaneet paikkansa NHL:ssä, joten ei näytä siltä, että heitä päästettäisiin MM-kisoihin.

Viime vuonna Ahokas ja Nuoret Leijonat epäonnistui MM-kisoissa Buffalossa.

- Verrattuna viime vuoteen, on meillä erilaisia persoonia. Vahvuus tässä joukkueessa on yhtenäisyydessä ja tiiviydessä. Pelaajat tuntevat hyvin toisensa. Löytyy meillä myös erikoisominaisuuksia. Mahdollista rakentaa neljä kovaa ketjua. Pyritään olemaan kiekossa mahdollisimman paljon, mutta ymmärretään lainalaisuudet. Pelataan niin sanotusti nopeaa yhteistyöjääkiekkoa, kommentoi Ahokas leiriryhmäänsä.

Ahokas on vain innoissaan, että suomalaiset ovat tehneet NHL:ssä läpimurtojaan jo juniori-ikäisinä.

- Jotain tehdään suomalaisessa jääkiekossa todella hyvin. Eihän tällaista tilannetta ole ollut ikinä, että kuusi alle kaksikymppisten pelaajaa on pelannut NHL-pelejä. Hienoa nähdä, että nuoria pelaajia meillä menee eteenpäin ja Suomi-kiekko kehittyy koko ajan.

Suomen nuorimmat leiriryhmän pelaajat, Ville Heinola, Mikko Kokkonen, Kaapo Kakko ja Anton Lundell ovat syntyneet 2001. Pelaajia MM-ryhmään tulee varmasti kolmesta ikäluokasta.

- Erittäin hyviä ikäluokkia. 99 on erittäin laaja ikäryhmä ja samoin 00. Ei ehkä yhtä laaja, mutta hyvä. 01:n kärki on myös hyvä, kommentoi Ahokas.

Pelkkä taito ei kuitenkaan riitä. Ison kaukalon pelit ovat MM-tasolla olleet Suomelle usein ongelmallisia, kuten parissa edellisessä nuorten MM-turnauksessa nähtiin.

- Sitten on iso haaste, kun siirrytään ison kaukalon pelistä pienen kaukalon peliin. Kyse on eri pelistä. Jos nuorten kisoissa halutaan huipputulos, vaatii se koko joukkueelta täydellisen onnistumisen, Ahokas toteaa.

- Siellä pitää tietyt asiat tehdä nopeammin ja tietyt asiat yksinkertaistaa pelistä. Aikaa ja tilaa on vähemmän. Pitää myös olla tehokkaampi ja ymmärtää, että siellä pitää olla tietyissä tilanteissa maalipaikoissa jo aikaisemmin kuin isossa kaukalossa, Ahokas jatkaa.

Vuonna 2016 Ahokas valmensi Jesse Puljujärven tähdittämän Suomen alle 18-vuotiaiden MM-joukkueen kultamitaleille.

- Ollaan U18-kisoissa pystytty siellä voittamaankin. Pitää vaan saada joukkueesta paras irti. Kuinka tiiviiksi ryhmä saadaan. Henkisellä puolella ovat ne isot asiat. Peli- ja pelitapa, sitä varmasti pystytään vääntämään ja käydä läpi paljon, Ahokas toteaa.

Viime kauden flopista Ahokas ottaa täyden vastuun.

- Rankkaritappio Tshekille puolivälierässä oli pettymys. Kuudes sija MM-kisoissa oli heikko suoritus. Sen myönsin ja kannoin vastuun. Mutta niin kuin sanotaan, se on pienestä kiinni. Tehokkuushan meiltä puuttui.

Ahokas uskoo, että virheistä otetaan opiksi.

- Nyt on uusi tilanne. Peli peliltä kehitytään ja parhaat pelit pitää saada viimeisissä peleissä turnauksessa. Ryhmä pitää saada valmiiksi heti alussa ja kuumat pelaajat valmiiksi lyhyessä kisaprojektissa. Pitää olla tehokkaampia. Pelin pitää kehittyä ennen kaikkea.

Maalivahtiosasto on Suomen suurin kysymysmerkki. Veräjällä ovat OHL-junioriliigassa pelaava Ukko-Pekka Luukkonen, Lukossa viime lauantaina maalin tehnyt Lassi Lehtonen sekä yliopistopelaaja Filip Lundberg. Ahokas ei ole huolissaan.

- Meillä oli kaksi maalivahtia viime vuoden kisoissa, jotka ovat nyt vuoden vanhempia. Se on hyvä tilanne. Luukkosen Ukko-Pekka on päässyt pelaamaan tällä kaudella pienessä kaukalossa, jossa vedot tulevat eri kulmasta. Lassi kykenee maalintekoonkin näköjään. Ollut nousujohteinen. Mun mielestäni meillä on hyvä tilanne. Selkeästi parempi tilanne kuin viime vuonna, hän ilmoittaa.

Nuorten Leijonien MM-leiriryhmä (kolme hyökkääjää nimetään myöhemmin):

Maalivahdit: Lehtinen Lassi (Lukko), Lindberg Filip (Massachusetts NCAA), Luukkonen Ukko-Pekka (Sudbury Wolves OHL)

Puolustajat: Anttalainen Aleksi (Blaineville QMJHL), Heinola Ville (Lukko), Honka Anttoni (JYP), Kaskinen Olli (TPS), Kokkonen Mikko (Jukurit), Laaksonen Oskari (Ilves), Latvala Otto (HPK), Riekkinen Joona (KalPa), Thomson Lassi (Kelowna Rockets WHL), Utunen Toni (Tappara)

Hyökkääjät: Engberg Teemu (HIFK), Heponiemi Aleksi (Kärpät), Kakko Kaapo (TPS), Kupari Rasmus (Kärpät), Anton Lundell (HIFK), Nordgren Niklas (HIFK), Nyman Linus (Lukko), Ranta Sampo (Minnesota NCAA), Talvitie Aarne (Penn State NCAA), Vainionpää Samuli (Ilves), Virtanen Santeri (SaiPa), Ylönen Jesse (Pelicans)

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: