Sunnuntai 16.12.2018

Jere Lehtinen innoissaan nuorista suomalaisista NHL-tähdistä: "Itse en olisi ollut silloin valmis"

Jaa artikkeli:
Luotu: 
5.12.2018 08:50
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
|

Komean uran NHL:ssä pelannut Stanley Cup-voittaja Jere Lehtinen myöntää olevansa yllättynytkin, että suomalaiset nuorisotähdet lyövät itsensä läpi NHL:ssä jo alle parikymppisinä. Lehtinen muistelee, ettei itse olisi ollut 18-vuotiaana vielä valmis NHL:ään.

Tällä kaudella NHL:ssä on pelannut kuusi alle 20-vuotiasta suomalaista. Jesperi Kotkaniemi, 18, on heistä nuorin. Kotkaniemi on ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt NHL-kiekkoilija.

- Näyttää sen, että ollaan tehty hyvin töitä junnuissa, kun nähdään, millaisia pelaajia niistä on tullut. Pystyvät noin nuorena menemään tuonne ja ottamaan NHL-paikan. Ja pelaamaan vielä isoissa rooleissa, Lehtinen kehuu.

Nuorten MM-kisoihin Suomi ei saakaan kaikkia parhaita pelaajiaan. Lehtinen näkee ongelman vain positiivisena.

- Suomen joukkueeseen haluttaisiin tietysti kaikki parhaat, mutta Suomi-jääkiekon kannalta on hienoa, että pelaajat ovat tuolla NHL:ssä isoissa rooleissa. Se on isoin juttu loppupeleissä.

Lehtinen itse debytoi NHL:ssä 1995, jolloin oli 22-vuotias. Hän ei mielestään olisi ollut valmis NHL:ään vielä alle 20-vuotiaana.

- En olisi ollut valmis. Voin sanoa suoraan. Silloin oli ehkä erilainen ajatusmalli ja nykyään on erilaisia teitä. Pelaajat lähtee sinne nuorempina. Osalle sopii heti ja osalle vaatii sopeutumista. Se on aina yksilökysymys. Suuri osa on kuitenkin niin hyviä pelaajia, että heidän kannattaa lähteä ja ottaa paikka saman tien.

Suomen juniorijääkiekossa on keskitytty myös henkiseen puoleen. Tulokset puhuvat puolestaan, kun NHL:ssä on kysyntää.

- Henkinen juttu on iso osa myös. Ovat saaneet hyvän junnupolun. Taidot ovat menneet eteenpäin, kun on tehty yksilöllistä harjoittelua paljon. Se on ehkä erilaista kuin oli aikaisemmin. Uskoa tulee enemmän, kun ajattelee, että ”jos toi pystyy siihen, pystyn mäkin siihen”, Lehtinen arvioi.

Silläkin lienee vaikutusta, että Liigassa nuoret pelaajat saavat näyttöpaikkoja, kun seuroilla ei ole ulkomaalaisiin samalla lailla varaa kuin ennen.

- Suurin osa, jotka menee NHL:ään, on kuitenkin suoraan Liigasta. Kyllä se kuvastaa, että junnupolku on hyvä, ja Liigassa annetaan isoa vastuuta. Hyppäys NHL:ään on helpompi, kun on pelannut miesten pelejä, Lehtinen sanoi.

NHL:ään nuoret suomalaiset lähtevät myös fyysisempinä.

- Fyysinen taso on ehkä edelleen jäljessä pohjoisamerikkalaisista pelaajista, mutta se ei ole enää niin iso juttu. Pystyvät kehittymään siellä, Lehtinen sanoi.

Juniorikiekossa ei Lehtisen mukaan ole silti varaa levätä laakereilla. Eteenpäin tulisi mennä koko ajan

- Toivon tietysti, että jatkuu samalla lailla. Työtä täytyy tietenkin koko ajan kehittää siinä, mitä se vaatii, että pystyy pelaamaan siellä. Mutta olen yllättynyt, että osa pystyy pelaamaan siellä noin vahvasti. Ei voi muuta kuin nauttia siitä.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: