Perjantai 19.7.2019

Raimo Helmisen pesti puhuttaa – valmentajauran kovin haaste

Luotu: 
31.1.2019 03:59
  • Kuva: Pasi Mennander / Leijonat.fi
    Kuva
|

Raimo Helminen on rakastettu Leijona-legenda. Siitä huolimatta hänen tuore pestinsä Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana on saanut osakseen rajuakin kritiikkiä.

Helmisen pelaajauran saavutukset on lueteltu moneen kertaan. Hän on ylistyksensä ansainnut.

Valmentajana Helminen on jäänyt julkisuudessa pimentoon, vaikka valmentajana hän on toiminut jo kymmenen vuoden ajan. Potkut Helminen on saanut monta kertaa.

Ilves erotti hänet päävalmentajan paikalta tammikuussa 2013. Sen jälkeen Helminen on toiminut apuvalmentajana KHL:ssä ja Kazakstanin maajoukkueessakin. Apuvalmentajan paikalta hän on saanut potkut Barys Astanasta sekä Dinamo Riiasta.

Jokereiden apuvalmentajana Helminen on toiminut vuodesta 2016 ja toiminut Jukka Jalosen sekä Lauri Marjamäen aisaparina. Helminen on saanut Jokereissa arvokasta oppia ja saanut pelaajilta vilpittömiä kehuja.

Pelaajat eivät ole kehuneet Helmistä siksi, että hän on Raipe. Häntä on kehuttu osaamisensa takia.

Pelaajauran saavutuksista on ollut Helmisen valmentajauralla haittaakin. Pelaajauransa jälkeen Helminen nousi päävalmentajaksi liian nopeasti. Hänen pestiään Nuorten Leijonien päävalmentajana 2011-12 kritisoitiin vähäisen kokemuksen takia aiheellisestikin.

MM-turnauksessa 2012 Nuoret Leijonat sijoittui neljänneksi, mikä oli joukkueen tason valossa ihan kelpo tulos, mutta Helmisen otteita päävalmentajana kritisoitiin mediassa urakalla. Kriitikot olivat ainakin siinä oikeassa, että Helminen oli valmentajana kokematon. Jossittelun varaan jää, olisiko Mikael Granlundin tähdittämä Suomi voinut yltää kokeneemman valmentajan komennossa mitaleille.

Nyt Helminen astuu aivan toisenlaiseen haasteeseen. Suomi puolustaa vuodenvaihteessa 2019-20 maailmanmestaruutta.

Kahdeksassa vuodessa Suomen juniorijääkiekko on palannut maailman huipulle Jääkiekkoliiton luovuttua ”kaikki pelaa -ideologiasta”. Suomi onkin kuuden kauden aikana voittanut kolme alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta ja kaksi alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruutta. Suomalaispelaajat tekevät NHL:ssä läpimurtojaan alle 20-vuotiaina.

Nykyään Suomi lähtee nuorten MM-turnauksiin mestarisuosikkina. Jos Suomi ei voita nuorten MM-kisoissa mitalia, tulkitaan se epäonnistumiseksi.

Raipe asettaa uskottavuutensa kovaan haasteeseen. Helpompaa hänellä olisi ollut toimia KHL-joukkueen apuvalmentajana mukavalla palkalla.

Mikäli Raipe onnistuu Nuorissa Leijonissa, tekee hän valmentajana lopullisen läpimurtonsa. Nyt hänellä onkin mahdollisuus hiljentää hänen uskottavuuttaan kyseenalaistavat kriitikot.

Jussi Ahokas nousi vuodenvaihteessa kansallissankariksi valmennettuaan Nuoret Leijonat MM-kultaan. Vuotta aiemmin Ahokas sai lokamyrskyn niskoilleen Nuorten Leijonien tipahdettua MM-kisoissa jatkosta puolivälieräottelussa Tshekin oltua parempi rankkarikisassa.

Vuotta myöhemmin kiekko pomppi suomalaiselle. Mikäli kanadalaispelaajan maila ei olisi puolivälieräottelussa katkennut ja hän olisi avopaikasta tehnyt jatkoajalla voittomaalin, olisi Ahokas median silmissä hylkiö. Lyhyessä maajoukkueturnauksessa kaikki on pienestä kiinni, kun kerrasta poikki menetelmällä pelataan.

Raipe on valmentajana huomattavasti kokeneempi kuin kahdeksan vuotta sitten. Hän saa käyttöönsä myös kilpailukykyisemmän joukkueen. Jos mitali tulee, on Raipe selvittänyt haasteen.

Jaa artikkeli: