Keskiviikko 26.6.2019

Matti Nykänen aiheuttaa someraivoa kuolemansa jälkeenkin

Luotu: 
6.2.2019 03:41
  • Kuva: John Palmén / Alma Media arkisto
    Kuva
|

Kansallissankari Matti Nykäsen kuolema syrjäytti vanhustenhoidon ja maahanmuuton median uutisoinnin sekä sosiaalisen median raivokkaan keskustelun ykkösaiheena. Tiistai-iltana some-riitely keskittyi Suomessa siihen, ansaitseeko Nykänen valtiolliset hautajaiset.

Urheiluasioista vastaava ministeri Sampo Terho (Sininen tulevaisuus) selvittää, voisiko Nykäselle järjestää valtiolliset hautajaiset. Keskustelu on jakautunut jyrkästi kahtia. Sosiaalisessa mediassa esitetyt mielipiteet näyttävät jakautuvan jyrkästi kahteen ääripäähän.

Toisten keskustelijoiden mielestä Nykäselle pitäisi ehdottomasti järjestää valtiolliset hautajaiset. Toisten mielestä koko ehdotus Nykäsen valtiollisista hautajaisista on suoranainen pyhäinhäväistys.

Someraivon kohteeksi on joutunut myös näyttelijä Pihla Viitala. Hän sai niskaansa lokavyöryn otettuaan esille Nykäsen elämän pimeät puolet. Myöhemmin Viitala poisti Instagram-päivityksensä ja pyysi anteeksi.

Nykänen oli Suomessa mediahenkilö vailla vertaa. Hän eli ristiriitaisen elämän ja jakoi mielipiteitä. Nykäsen kuoleman jälkeinen sosiaalisessa mediassa esiintyvä raivokas keskustelu kuvaa hyvin Nykäsen ristiriitaista elämää.

Nykäs-keskustelu edustaa populismia vailla vertaa. Toisten mielestä Nykänen oli hyvä ja toisten mielestä paha. Mielipiteitä siltä väliltä ei tahdo löytyä. Keskustelu tuo mieleen raivokkaat väittelyt maahanmuutosta tai vanhustenhoidon tilasta.

Urheilusankarina Nykänen esiintyi mediassa vain kymmenisen vuotta. Sen jälkeen hänen elämänsä keskittyi hömppäjulkisuudella ratsastamiseen.

Media ei suinkaan tuhonnut Nykäsen elämää. Nykänen tienasi median avulla isoja rahoja. Urheilu-uransa jälkeen hän tienasi mediajulkisuuden avulla paremmin kuin urheilu-uransa aikana.

Moni olympiavoittaja kuolee Suomessa unohdettuna. Nykäsen kuoleman jälkeen onkin esiintynyt keskustelua, pitäisikö valtion huolehtia urheilusankareistaan paremmin?

Entinen pääministeri ja hiihtoliiton ex-puheenjohtaja Esko Aho totesi aikoinaan, että jos Matti Nykäsen ongelmat olisivat ratkaistavissa rahalla, olisi ne jo ratkaistu. Elämänsä viimeisellä vuosikymmenellä Nyänen sai raha-asiansa kuntoon ja tienasi paremmin kuin Aho aikoinaan itse tienasi pääministerinä.

Huippu-urheilu on viihdeteollisuutta, jossa pääosan esittäjät haluavat nousta sankareiksi, kuten Matti Nykänen. Touhu kustannetaan yleisön pussista.

Ketään ei pakoteta huippu-urheilijoiksi. Valtiovallan tehtävänä ei ole pitää huippu-urheilijoista huolta uransa jälkeen, vaan vastuu kuuluu itse huippu-urheilulle. Esimerkiksi jääkiekon NHL-liiga maksaa entisille pelaajilleen eläkettä, joka takaa toimeentulon, vaikka miljoonat olisi elämän varrella hukattu.

Yksityisyyttä Nykänen ei suinkaan halunnut, vaan suorastaan janosi julkisuutta. Hän oli julkkiksena suoranaista kansallisomaisuutta. Mitä tulee Nykäseen persoonaan, on jokaisella oikeus mielipiteeseen.

Nykäsen persoonaan liittyvien ristiriitaisuuksien takia kysymys valtiollisista hautajaisista ja siihen liittyvä some-riita kuvaavatkin hyvin hänen elämäänsä. Valtiovalta voisikin järjestää Nykäsen valtiollisista hautajaisista kansanäänestyksen netissä.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Pekka Lehtonen

Nykäsen tulee olla varoittava esimerkki siitä miten saattaa käydä, kun lähtee median kelkkaan. Jonkulaista katumusta tulisi lööppijournalistienkin tuntea. Ilman heitä Nykäsen Matti olis saanu elää tavallista juopon elämää. Ja kuolla pois kuin Virran ola tai Kinnusen Laila tai... Omaan ennustukseeni nähden matti eli kymmenen vuotta yli ajan.
Kyllä Mattia mahtaa nyt pilven reunalla harmittaa, ettei pääse tuolla kuoleman jälkeisellä hehkutuksella rahastamaan. Vai onko tämäkin julkisuustemppu...
Ja nyt media, ei milliäkään enää Nykäsestä. Hän ei ole sitä ansainnut. Niistä sen ajan mitaleista on hölisty ja selkääntaputeltu aikanaan ihan tarpeeksi.

Jaakko Aalto

Jokainen vähänkin kynnelle kykenevä on kiiruhtanut ottamaan Nykäsestä irti sen viimeisen hyödyn joka vielä on saatavissa. Erityisen aktiivisia tietysti ovat ne juottotoimittajat, joille nyt pamahti päälle yt-uhka.

Jari Siili

Vahinko ettei Matti saa yhtään täpäkkää tästä jauhannasta...

Moni wanna bee toimittaja saa Matista taas helppoja otsikoita ja
vielä useampi turhake ratsastaa omalla
sometyylin asiantuntijuudellaan julkisuudessa.

Matti ei onneksi enää tästä välitä!

Yle uutisoi Matin kuolinpäivänä että:
***"Nykäsen luottotoimittaja Kai Merilä ystävästään:
"Matti toivoi, että tuhkat ripotellaan lentokoneesta taivaan tuuliin"***

Helikopterilla tuhkat kotimäen yläpuolelta tuuleen ja siinä se!
Luulisi erikoisluvan löytyvän ja tarvittavat fyrkat.

Mulla on kymppi!

Kiitos Matti !

Ilkka Paananen

Pihla Viitalasta sen verran, että siinä meillä mallisesimerkki metoo-käytöksestä. Ei ollut vielä vainaja kylmänä kun oli Pihlalla tärkeää lausuttavaa ededmenneen parisuhteista. Heikko esitys - oikein heikko. Riman alitus a`la Kaarina Hazard.

Kenneth Ainetdin

Eiköhän se totuus ole se, että nuorta Nykästä hyödynnettiin julmasti omiin tarkoitusperiin monien osalta. Nuori kaveri ei osannut suojautua mikä johti hänen hyväksikäyttämiseen sekä urheilujohdon, että siivestäjien toimesta. Kun hänen urheilu-uransa loppui, loppui hänen hyötynsä siivestäjille ja kaveri heitettiin julmasti sivuun oman onnensa nojaan.

Nyt kun hän kuoli, niin hänestä imetään viimeisetkin hyödyt irti. Soitellaan surun murtamalle äidille jne. E ollut Matin taivallus helppoa shakaalien keskellä.