Maanantai 17.6.2019

Matti Nykästä kunnioitetaan Salpausselällä monin tavoin

Luotu: 
7.2.2019 12:57
  • Kuva: John Palmén / Alma Media arkisto
    Kuva
|

Maanantaina menehtynyttä mäkihyppylegendaa Matti Nykästä kunnioitetaan ensi viikonloppuna Salpausselän kisoissa monin tavoin. Nykäsen muistohetkeä vietetään lauantaina joukkuemäen ensimmäisen ja toisen kierroksen välissä.

– Suunnitelmia on paljon. Tarkemmat yksityiskohdat varmistuvat perjantaina, mutta tulemme muistamaan Matti Nykästä hänen upeaa urheilu-uraansa kunnioittavalla tavalla. Olemme käyneet ajatusta läpi Nykäsen lähiomaisten kanssa, ja he ovat hyväksyneet suunnitelmamme, Salpausselän kisojen pääsihteeri Aino-Kaisa Saarinen sanoo.

Muistohetken lisäksi suurmäen alastulorinteen lähellä on perjantaista eteenpäin Matti Nykäsen kuvalla varustettu erillinen muistopaikka, johon voi tuoda vaikkapa kynttilöitä tai kukkia.

– Perjantaina meillä on kisoihin vapaa pääsy, joten kaikki halukkaat pääsevät tuomaan muistamisensa, Saarinen kertoo.

Nykänen saavutti uransa 46:sta maailmancupin osakilpailuvoitostaan Salpausselällä kahdeksan. Lahden MM-kisoissa 1989 hän voitti Salpausselällä joukkuemäen MM-kultaa sekä suurmäen pronssia.

Salpausselän kisat järjestetään Lahdessa 8.-10.2.2019. Tapahtuman järjestelyistä vastaa Lahti Events Oy yhteistyössä Lahden kaupungin, Lahden Hiihtoseuran ja Suomen Hiihtoliiton kanssa.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Mielestäni Matti ansaitsee kaiken kunnioituksen. Olisi ansainnut valtiolliset hautajaisetkin aivan siksi, että oli suuri urheilumestari ja toisaalta osoitti mitä on olla ihminen ja mitä vastoinkäymisiä se voi tullessaan tuoda ja kyetä niistäkin selviämään.
Minulta kepeät mullat Matille!