Keskiviikko 22.5.2019

Leijonat jäi viimeiseksi – muutama joukkueen pelaaja antoi hyviä MM-näyttöjä

Luotu: 
11.2.2019 03:04
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
|

Leijonat päätti urakkansa Euro Hockey Tour-turnauksessa Tukholmassa voittoisasti. Ruotsi taipui suomalaisille rankkarikisan päätteeksi 4-5.

Suomi saavutti kolmesta ottelusta kolme pistettä. Torstaina Jaroslavlissa Venäjä oli parempi rankkarikisan jälkeen 3-2. Lauantaina Tukholmassa Tshekki voitti Suomen 3-1.

Suomi jäi turnauksessa viimeiseksi. MM-kisojen suhteen tuloksesta ei voi olla kuitenkaan huolestunut, sillä monikaan helmikuun EHT-turnauksessa nähty pelaaja ei tule MM-joukkueeseen mahtumaan.

MM-kisajoukkueen pelaajista todennäköisesti puolet tulee NHL:stä. EHT-turnauksessa päävalmentaja Jukka Jalonen onkin keskittynyt kokeiluihin.

– On pakko myöntää, että näissä tapahtumissa näkyy vähän se, että meillä on kiertänyt 55 pelaajaa. Meillä on koko ajan pelaajia, jotka ovat ensimmäistä kertaa mukana, Jalonen sanoi YLE:n haastattelussa.

Helmikuun EHT-turnauksen Leijona-pelaajista MM-kisapaikkaa lähimpänä lienevät maalivahti Veini Vehviläinen, puolustaja Oliwer Kaski ja hyökkääjä Ville Leskinen. Niko Ojamäki antoi hänkin hyviä näyttöjä.

Maajoukkuepelit jatkuvat huhtikuussa, kun Leijonat aloittaa MM-leirinsä. MM-kisat pelataan Slovakiassa Bratislavassa ja Kosicessa 10.-26. toukokuuta.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: