Keskiviikko 20.2.2019

Valtio jakoi apurahoja Tokion olympialaisten mitalitoivoille

Jaa artikkeli:
Luotu: 
12.2.2019 15:12
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
    Mira Potkonen voitti Rio de Janeiron 2016 olympialaisissa mitalin ainoana suomalaisena. Hän nyrkkeili pronssia.
|

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt veikkausvoittovaroista apurahoja kesäurheilulajien edustajille 1 376 000 euron edestä. Apurahoja saa kaikkiaan 163 urheilijaa. Heistä 17 saa 20 000 euron apurahan.

Urheiluministeri Sampo Terhon myöntämien urheilija-apurahojen tavoitteena on luoda taloudelliset edellytykset ammattimaiselle ja päätoimiselle valmentautumiselle. Apurahat myönnetään Veikkauksen tuotosta.

- Tokion olympialaiset ja paralympialaiset ovat jo puolentoista vuoden kuluttua. Tämä vuosi on tulevien kisojen osalta valtaosassa lajeista ehkä se kaikista tärkein, sillä useimmissa lajeissa karsitaan olympialaisiin pääsevät urheilijat ja maapaikat. Kilpailu kisapaikoista on äärimmäisen kova ja siksi meidän potentiaalisimmille urheilijoillemme on annettava täysi työrauha, Terho kertoo tiedotteessa.

Edellisissä kesäolympiakisoissa Rio de Janeirossa Suomi saavutti vain yhden mitalin. Nyrkkeilijä Mira Potkonen pelasti Suomen joukkueen täydelliseltä häpeältä pronssimitalillaan.

Terhon mukaan Suomen urheilun ongelmia pyritään ratkaisemaan.

- On hyvä, että esityksessä on otettu huomioon myös tulevat kisat ja sinne tähtäävät urheilijat. Yhä vieläkin meillä jäädään jälkeen vaiheessa, jolloin nuorten sarjoista siirrytään aikuisten sarjoihin. Yritysyhteistyötuet ovat siinä vaiheessa pienimmillään, kun panostusta täysipäiväiseen valmentautumiseen tulisi lisätä. Tulemme ministeriössä yhdessä Suomen Olympiakomitean kanssa paneutumaan tämän ongelman ratkaisemiseen vielä tämän kevätkauden kuluessa uudistaessamme apurahojen myöntö- ja arviointikriteerejä.

Niin sanotun suuren, 20 000 euron, apurahan sai 17 urheilijaa, 10 000 euron apurahan 40 urheilijaa ja 106 urheilijaa sai 6 000 euron apurahan.

Apurahaa myönnettäessä huomioidaan urheilijan kansainväliset näytöt sekä huomioidaan urheilijan tulos- ja menestyskehitys suhteessa lajin kansainväliseen tasoon ja kehitykseen. Arvioinnissa otetaan huomioon lajien erityispiirteet, kansainvälinen arvostus ja taso, paralympialajeissa myös eri kilpailuluokkien taso sekä kilpailuihin osallistuvien maiden ja kilpailuluokassa kilpailevien urheilijoiden määrä.

Paralympiaurheilijoita 20 000 euron apurahaurheilijoiden joukossa on viisi ja kaikki vahvoja mitaliehdokkaita Tokion paralympiakisoissa. Tokion kesäkisoihin valmistautuvista suomalaisurheilijoista kymmenen sai 20 000 euron apurahan. Heidän joukossaan ovat keihäänheittäjät Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen, joiden ura alkaa olla jo ehtoovaiheessa.

Nyrkkeilijät Elina Gustafsson ja Mira Potkonen taistelevat Tokiossa mitaleista, jos nyrkkeily olympiastatuksensa säilyttää. Kansainvälisen Nyrkkeilyliiton selvitys Kansainväliselle Olympiakomitealle ratkaisee lajin olympiakohtalon.

Painijat Petra Olli ja Ville Heino, purjehtijat Monika Mikkola ja Tuula Tenkanen, ampuja Satu Mäkelä-Nummela, karateka Titta Keinänen sekä pyöräilijä Lotta Lepistö ovat kaikki mitaliehdokkaita Tokiossa, jos kykenevät kilpailemaan potentiaalinsa parhaalla tasolla. 20 000 euron apurahojen saajista uimari Ari-Pekka Liukkosta voidaan pitää eräänlaisena ”mustana hevosena”.

Apurahan saaneiden joukossa on kuusi olympiamitalistia. 20 000 euron apurahan saivat 2008 Pekingissä kultaa voittanut Mäkelä-Nummela, Pekingissä 2008 pronssia voittanut Pitkämäki, Lontoossa 2012 hopeaa voittanut Ruuskanen sekä Riossa 2016 pronssia voittanut Potkonen.

Olympiamitalisteista pienempään apurahaan joutuivat tyytymään purjehtijat Tuuli Petäjä-Siren ja Mikaela Wulff. Petäjä-Siren voitti Lontoossa 2012 hopeaa ja Wulff pronssia. Petäjä-Sirenille myönnettiin 10 000 euron ja Wulffille 6000 euron apuraha.

Apurahojen saajien joukosta puuttuu Suomen Tokion kisojen ehkä merkittävin mitalitoivo, rullalautailija Lizzie Armanto. Suomalaisyhdysvaltalainen Armanto tienaa ammattilaisena niin suuria summia, ettei apurahoja Suomen valtiolta tarvitse.

Urheilija-apurahat lajeittain
20 000 euroa
Ammunta
Mäkelä-Nummela Satu
Karate
Keinänen Titta
Nyrkkeily
Gustafsson Elina
Potkonen Mira
Paini
Heino Ville
Olli Petra
Purjehdus
Mikkola Monika
Tenkanen Tuula
Pyöräily
Lepistö Lotta
Triathlon
Lilja Liisa
Uinti
Liukkonen Ari-Pekka
Yleisurheilu
Heikkinen Marjaana
Kotaja Amanda
Piispanen Toni
Pitkämäki Tero
Ruuskanen Antti
Tähti Leo-Pekka

10 000 euroa
Ammunta
Kurki Juho
Salmi Marika
Törnroos Vesa
Veromaa Mopsi
Beach volley
Ahtiainen Niina
Lahti-Liukkonen Taru
Lehtonen Riikka
Parkkinen Anniina
Jousiammunta
Antonius Jean-Pierre
Forsberg Jere
Miekkailu
Vuorinen Niko
Paini
Kuosmanen Elias
Savolainen Arvi
Painonnosto
Ilmarinen Meri
Vuohijoki Anni
Purjehdus
Nirkko Tapio
Petäjä-Siren Tuuli
Tapper Kaarle
Pyöräily
Sopanen Harri
Ratsastus
Karjalainen Katja
Kivimäki Jaana
Suunnistus
Harju Venla
Rantanen Merja
Teini Marika
Taekwondo
Mikkonen Suvi
Triathlon
Sali Kaisa
Uinti
Jallow Mimosa
Laukkanen Jenna
Lähteenmäki Leo
Mattsson Matti
Yleisurheilu
Helander Oliver
Lipsanen Simo
Manni Henry
Murto Wilma
Mäkelä Kristiina
Neziri Nooralotta
Ojala Aleksi
Partanen Aku (Veli-Matti)
Raitanen Topi
Söderberg David

6 000 euroa
Ammunta
Friman Cristian
Hyrkäs Emmi
Kallioinen Eetu
Kopra Vili
Kössi Oskari
Mylly Jarkko
Autourheilu
Alatalo William
Valtanen Juho
Golf
Lindell Oliver
Jalkapallo
Ahtinen Olga
Collin Kaisa
Danielsson Jenny-Julia
Franssi Sanni
Heroum Nora
Kemppi Juliette
Tulkki Emmaliina
Öling Ria
Jousiammunta
Vikström Antti
Judo
Kakko Katri
Kanerva Emilia
Viitanen Samuli
Karate
Aronen Emma
Keilailu
Oksanen Niko
Koripallo
Gustavson Andre
Holopainen Annika
Jantunen Mikael
Kuier Awak
Lahtinen Lotta-Maj
Tahvanainen Ville
Valtonen Elias
Äijänen Anniina
Lentopallo
Breilin Niklas
Ivanov Ilja
Jokela Joonas
Kaislasalo Samuli
Kokkonen Suvi
Ronkainen Antti
Sievänen Tiiamari
Suihkonen Niko
Maalipallo (VAU)
Honkanen Miika
Miinala Erkki
Montonen Ville
Melonta
Hakala Jeremy
Malinen Netta
Nykänen Miika
Polet Pauliina
Vettanen Niklas
5-ottelu
Salminen Laura
Nyrkkeily
Aliu Krenar
Khatajev Arslan
Paini
Heino Jere
Lipasti Matias
Metsomäki Toni
Mäenpää Konsta
Peltokangas Mikko
Purjehdus
Kurtbay Sinem
Muhonen Oskari
Ruskola Noora
Wulff Mikaela
Pöytätennis
Miettinen Esa
Oláh Benedek
Pyöräily
Hänninen Jaakko
Polvi Teppo
Salibandy
Salo Nico
Savonen Krister
Soutu
Ven Robert
Karppinen Eeva
Sulkapallo
Koljonen Kalle
Suunnistus
Haataja Anna
Niemi Aleksi
Närhi Anna
Ojanaho Olli
Sianoja Maija
Tennis
Ruusuvuori Emil
Virtanen Otto
Triathlon
Lotvonen Jussi
Uinti
Hulkko Ida
Latikka Antti
Markkanen Jessika
Voimistelu
Gergalo Rebecca
Kirmes Oskar
Liinavuori Elisa
Mäkelä Sani
Närevaara Milja
Oikari Ada
Ora Inka
Rantala Emma
Saarenketo Heikki
Vainio Juulia
Virkkunen Amanda
Yleisurheilu
Andersson Saga
Holttinen Tommi
Hyryläinen Anne-Mari
Jaakkola Aleksi
Junnila Ella
Kangas Jenni
Keränen Toni
Kähärä Jessica
Lehikoinen Viivi
Leveelahti Helena
Liipola Henri
Peitso Petteri
Purola Samuel
Savola Elmo
Tervo Krista
Vainio Alisa

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: