Lauantai 20.4.2019

Kaisa Mäkäräiselle valtava pettymys – itku kurkussa YLE:n haastattelussa

Luotu: 
17.3.2019 19:15
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Kaisa Mäkäräinen jäi ampumahiihdon MM-kisoissa Östersundissa mitaleitta. Tällä kerralla yhteislähtökisakaan ei tuonut Kaisalle mitalia. Tuloksissa hän oli 23:s.

Mäkäräinen oli viimeiselle ampumapaikalle saakka mitalitaistossa mukana. Pystystä hän ampui lopuksi neljä sakkoa ja menetti mahdollisuutensa. Sakkoja Kaisalle kertyi kaikkiaan kuusi.

Mäkäräisen pystyammunta sakkasi koko kisojen ajan. Tulokset eivät vastanneet Mäkäräisen omiakaan odotuksiakaan.

Mäkäräinen oli YLE:n tv-haastattelussa itku kurkussa. Hän totesi, että olisi halunnut kisoista enemmän ja ilmoitti, ettei kukaan muu pysty sitä käsittämään kuin hän itse.

Vielä ei ole tietoa, esiintyikö Mäkäräinen MM-kisoissa viimeistä kertaa. Hän on jo 36-vuotias ja ura alkaa vääjäämättä olla ehtoolla.

Mäkäräinen ilmoitti, ettei ole mukana ainakaan Pekingin olympialaisissa 2022. Suunnitelmat sitä ennen ovat kuitenkin avoinna.

Suomalaisessa ampumahiihdossa voi koittaa synkät ajat, kun Mäkäräinen ei enää ole mukana. Kansainvälinen menestys oli tällä kaudella täysin Mäkäräisen varassa, kun Mari Eder (entinen Laukkanen) romahti jo kauden alussa.

Nuoremmasta osastosta Tero Seppälä, Venla Lehtonen ja Suvi Minkkinen ovat menneet eteenpäin. Mäkäräisen kaltaisiksi tähdiksi heillä on silti valtava matka.

Suomalainen ampumahiihto kärsii puutteellisista resursseista, mutta silti Ampumahiihtoliitto voi katsoa peiliin kunnolla. Miksi Mäkäräisen valtavaa julkisuusarvoa ei ole saatu hyödynnettyä kunnolla?

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: