Lauantai 20.4.2019

Huippu-urheilun muutostyössä haastetta – Suomen talvikisojen mitalitoivot vähissä

Luotu: 
20.3.2019 11:52
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
    Lumilautailija Rene Rinnekangas on yksi harvoista uusista suomalaisista talviurheiluhuipuista
|

Sekä maastohiihdon että ampumahiihdon MM-kisat päättyivät suomalaisten osalta pettymyksiin. Pyeongchangin olympiakisoista Suomen talviurheilu näyttää ottaneen askeleen taaksepäin.

Pyeongchangissa Suomi saavutti kuusi mitalia. Niistä maastohiihto toi neljä. Iivo Niskanen voitti kultaa 50 kilometrillä ja Krista Pärmäkoski saavutti kolme mitalia henkilökohtaisilta matkoilta.

Vuotta myöhemmin hiihdon MM-kisoissa Seefeldissä Niskasen 15 kilometrin pronssi jäi Suomen joukkueen ainoaksi mitaliksi. Niskanen ja Pärmäkoski eivät päässeet Pyeongchangin kisojen vireeseensä. Uusia mitalikandidaattejakaan ei Suomesta ponnahtanut.

Maastohiihdon lisäksi suomalaiset voittivat Pyeongchangissa mitalit lumilautailusta ja jääkiekosta. Enni Rukajärvi lautaili pronssia slopestylesta ja pronssille ylsi myös naisten jääkiekkomaajokkue.

Jos olympialaiset olisi järjestetty 2019, olisi Suomi taistellut lumilautailussa ja jääkiekossa tiukasti mitaleista. Enni Rukajärvi ja Rene Rinnekangas ylsivät kolmen parhaan joukkoon lumilautailun arvostetuimmassa tapahtumassa X Gamesissa. Jääkiekossa Suomi on vakiinnuttanut asemansa mitalisuosikkina sekä miesten että naisten tasolla.

Rinnekangas on noussut tällä kaudella ainoaksi uudeksi suomalaiseksi lumilautailun mitalitoivoksi. Tai talvilajien uudeksi mitalitoivoksi ylipäätään.

Jos katsotaan kolmen vuoden päähän Pekingin 2022 olympialaisiin, olisi Suomella mitalipotentiaalia vain neljässä lajissa: maastohiihdossa, yhdistetyssä, lumilautailussa ja jääkiekossa.

Ampumahiihdon kestotähti Kaisa Mäkäräinen saattaa lopettaa uransa jo tähän kauteen. Hän jättää suomalaiseen ampumahiihtoon menestystyhjiön.

Pekingin kisoihin on kolme vuotta aikaa. Ampumahiihtäjälupauksista Tero Seppälän ja Venla Lehtosen sekä nuorten MM-kisojen menestyjien ympärille pitäisi sitoa paljon enemmän voimavaroja, jos arvokisamenestyksestä halutaan elätellä realistisia toiveita.

Ampumahiihto ei ole ainoa talvilaji, jonka taso on Suomessa jäänyt kansainvälisestä kyydistä. Vielä Torinossa 2006 Suomi saavutti mitaleita peräti kahdeksassa lajissa.

Freestylessa Janne Lahtela, Sami Mustonen ja Mikko Ronkainen voittivat yhteensä neljä olympiamitalia 1998-2006. Sen jälkeen Suomi putosi maailman kärjestä, eikä paluuta ole tapahtunut.

Kalle Palander, Sami Uotila ja Torinon 2006 olympiahopeamitalisti Tanja Poutiainen olivat alppihiihdossa 2000-luvulla maailman eliittiä. Kolmikon poistuttua parrasvaloista on Suomen taso romahtanut.

Curlingissa Markku Uusipaavalniemi kipparoi Suomen Torinossa 2006 olympiahopealle. Uutta isompaa arvokisamenestystä ei ole sen jälkeen tullut. Tomi Rantamäen ja Oona Kausteen pääsy Pyeongchangin paricurling-turnaukseen oli kova suoritus, mutta arvokisamitaleille suomalaisilla on curlingissa pitkä matka.

Pikaluistelussa Elina Risku, Pekka Koskela ja Mika Poutala lopettivat uransa Pyeongchangin kisojen jälkeen. Heidän pärjäämisensä maailman huippuja vastaan oli todellinen uroteko, koska Suomessa ei ole yhtään pikaluistelun tarpeisiin sopivaa sisähallia. Poutala harjoitteli Calgaryssa Kanadan maajoukkueen kanssa ja sijoittui Pyeonchangissa 500 metrillä neljänneksi.

Uusia suomalaisia pikaluisteluhuippuja tuskin nousee huipulle ennen kuin uusi luisteluhalli on saatu rakennettua. Halli on suunnitteilla Helsinkiin, mutta valmistumisajankohdasta ei ole varmuutta.

Taitoluistelussa Viveca Lindfors ja Emmi Peltonen ovat lupaavia kykyjä. Olympiamitaleille heillä on kuitenkin pitkä matka.

Suomalaisen mäkihypyn ongelmat on kerrattu moneen kertaan. 2010-luvun eeppinen romahdus johtuu harrastajamäärien romahduksesta. Kaikki suomalaiset kilpamäkihyppääjät mahtuisivat yhteen Onnibussiin.

Olympiakomitean huippu-urheilun muutostyöryhmää on pilkattu sosiaalisessa mediassa kovin sanoin. Uudistajat, kuten Mika Kojonkoski, tosin korostivat, että muutostyö näkyy konkreettisesti vasta 2020-luvulla. Julkisessa ruoskinnassa tietysti unohtuu, ettei uusia huippu-urheilijoita luoda tyhjästä.

Nykyiset ongelmat juontavat juurensa 2000-luvulle. Silloin suomalainen juniorivalmennus putosi monessa lajissa kansainväliseltä huipulta. Tällä vuosikymmenellä se on näkynyt arvokisamenestyksessä konkreettisesti.

Huippu-urheilun muutostyö aloitettiin 2010-luvun alussa. Pekingin 2022 olympialaiset on ensimmäinen todellinen tulikoe siitä, onko kyse ollut pelkästä sanahelinästä.

Jaa artikkeli: