Noin 12 000 uutta alokasta aloittaa asepalveluksensa tänään maanantaina. Koronaepidemian vuoksi järjestelyt poikkeavat normaalista, sillä palveluksen aloittavat varusmiehet ja kouluttava henkilökunta jaetaan kolmeen osastoon heti palveluksen alkaessa.

Arno Kotrolle päivä on surullinen. Opettaja-kirjailija on pitänyt aktiivisesti esillä miesten asevelvollisuuden tasa-arvonäkökulmaa.

”Taas on se hetki, kun varuskuntien porteista valuu sisään etupäässä nuoria miehiä, joilla on edessään pitkä vapauden ja yksityisyyden riisto pakkolaitoksessa – jopa vankeuden uhalla. Surullisin päivä tämä on tietysti nuorille itselleen, mutta on tämä häpeän hetki myös suomalaiselle medialle”, Kotro kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

Kotron mielestä on tyrmistyttävää, että media on hiljaa ”Suomen merkittävimmän tasa-arvo- ja ihmisoikeusrikkomuksen äärellä”.

”Lehtien pääkirjoitukset tai uutissivut eivät korvaansa kallista asevelvollisuuden rakenteelliselle seksismille ja muille ongelmille, vaikka moisesta menneen maailman puolustusratkaisusta ja sukupuoli-apartheidista on käytännössä kaikissa muissa Euroopan maissa luovuttu.”

Kotro syyttää median hampaattomuudesta suomalaista ”kummallisuutta”, maanpuolustuskursseja.

”Niille istutetaan muun muassa tärkeimmät poliitikot ja media-alan avainhenkilöt ja siinä sivussa kerrotaan, että asevelvollisuus on ainoa mahdollinen puolustusratkaisu, muistakaa se”, Kotro kirjoittaa.

”Mediaväki tapaa olla kursseista tohkeissaan. Ne tuovat reservinylennyksiä ja kyllähän se kurssikutsu kummasti palkitsee toimittajan turhamaisuudenkin: nythän tässä päästään verkostoitumaan eliitin kanssa, tai hetkinen, kutsuhan oikeastaan indikoi että tässä ollaan oikeastaan eliittiä itsekin! Kylkiäisenä syntyy sanaton sopimus, että asevelvollisuudesta ei sitten kirjoiteta liian analyyttisesti ja kriittisesti.”

Kotron mukaan myös hallitus on käytännössä unohtanut tuoreesta tasa-arvo-ohjelmastaan Suomen kaikkein ilmeisimmän tasa-arvorikkomuksen.

”Maininta asevelvollisuudesta on hallituksen paperissa niin veltto ja väistelevä, että haaveet tyttöjen ja poikien yhdenvertaisesta kohtelusta voi saman tien unohtaa.”

Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa todetaan, että ”myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja sosiaaliturvan uudistus sekä työllisyyden parantamiseen liittyvät hankkeet ja yleisen asevelvollisuuden kehittäminen ovat merkittäviä sukupuolten tasa-arvon kannalta”.

”Puolustushallinto osallistuu asetettavan yleisen asevelvollisuuden kehittämistä ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä selvittävän laajapohjaisen parlamentaarisen komitean työhön. Tasa-arvonäkökulma huomioidaan työssä osana yhdenvertaisuutta”, ohjelman ainoat maininnat asevelvollisuudesta kuuluvat.

LUE MYÖS: