Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamiseksi palkkatasoindeksiksi on saanut kasaan vaadittavat 50 000 nimeä, tiedottaa kansalaisaloitteen käynnistänyt Senioriliike. Rajapyykki tarkoittaa sitä, että kansalaisaloite siirtyy eduskunnan käsiteltäväksi.

Senioriliikkeen mukaan palkkatasoinen indeksi nostaisi keskimääräistä vanhuuseläkkeen määrää.

– Taitetun indeksin palauttamisella palkkaindeksiksi estetään eläketasojen lasku ja eläkeläisköyhtyminen. Jos käytössä olisi ollut palkkaindeksi, niin kaksikymmentä vuotta eläkkeellä ollut keskimääräistä vanhuuseläkettä nauttiva saisi 1 550 euron sijasta 2 170 euroa, Senioriliike sanoo tiedotteessaan.

Korkeasti koulutettujen työmarkkinajärjestö Akavan sekä toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n opiskelijoiden piirissä kuitenkin pelätään, että uudistus maksatetaan nuorilla.

– Senioriliike perustelee muutosvaatimustaan ja sen rahoittamista rahastoista muun muassa kustannusten marginaalisuudella ja eläkerahastojen tämänhetkisellä suuruudella. Eläketurvakeskus on laskenut vuoden 2016 alussa, että ansiotasoindeksin soveltamisella eläkkeisiin olisi pitkällä aikavälillä 6 prosenttiyksikön vaikutus. Tämä kuusi prosenttiyksikköä tulisi rahoittaa joko korottamalla työeläkemaksuja pysyvästi samainen 6 prosenttiyksikköä tai purkamalla rahastoja, mikä johtaisi niissä olevien varojen loppumiseen 2060-luvulla, lausuvat Akavan opiskelijat ja STTK-Opiskelijat tiedotteessaan.

– Nuorilla on edessä pitkät työurat, ja on surullista, että heidän tulevaisuudenuskoaan halutaan horjuttaa tällaisilla lyhytnäköisillä tavoitteilla. Meillä kaikilla tulee olla yhtäläiset oikeudet nauttia vakaasta eläkkeestä, toteavat Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Henna Hirvonen ja STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Emma Koskimaa.

Senioriliike puolestaan toteaa tiedotteessaan, että palkkaindeksiin siirtyminen maksaisi noin 312 miljoonaa euroa, mikä on ”vain 2,5 prosenttia eläkevarojen vuoden 2014 tuotosta”.