Meksikon poliisi on pidättänyt maan pelätyimpiin kuuluvan La Familia -huumekartellin pomon Jose de Jesus Mendez Vargasin, kertoo BBC. Maan hallitus oli tarjonnut 2,5 miljoonan dollarin palkkion vihjeestä, joka johtaa miehen pidätykseen.

Presidentti Felipe Calderonin kiittelemä pidätys tapahtui Aguascalientesin kaupungissa. Calderonin mukaan kyseessä on ”valtava isku” järjestäytyneelle rikollisuudelle huumesodan runtelemassa Meksikossa.

BBC:n mukaan La Familia -jengillä on väkivaltainen maine, vaikka jengi itse väittääkin suojelevansa paikallisia yhteisöjä. Mendez Vargasia syytetään huumeiden salakuljettamisen lisäksi muun muassa kilpailevien jengien jäsenten murhien sekä kidnappausen suunnittelemisesta.

Meksikon huumesodassa on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä viiden vuoden sisällä.