Translain kokonaisuudistukseen tähtäävä Oikeus olla -kansalaisaloite on kerännyt kahdesssa päivässä eduskuntakäsittelyyn tarvittavat 50 000 allekirjoitusta.

"Olemme aivan häkeltyneitä tuesta, jota aloite on saanut. On todella hienoa, että ihmisiä kiinnostavat transihmisten oikeudet. Numerot puhuvat puolestaan. Nyt on kyse kansanliikkeestä”, sanoo tiedotteessa Panda Eriksson, Trans ry -järjestön puheenjohtaja ja yksi aloitteen vastuuhenkilöistä.

”Tämä ei ole minkään yksittäisen puolueen tai ideologian aloite, vaan ihmis- ja perusoikeuskysymys jolla on laaja tuki oikealta vasemmalle”, sanoo varapuheenjohtaja Julia Peltonen.

Kansalaisaloitteessa vaaditaan lisääntymiskyvyttömyyden ja lääketieteellisen diagnoosin poistamista sukupuolen juridisen vahvistamisen edellytyksistä.

”Näiden lisäksi sukupuolen juridisen vahvistamisen tulee olla ilmoitusasia kaikille 15 vuotta täyttäneille ja sitä nuoremmille huoltajan suostumuksella”, aloite vaatii.

Lisäksi aloite vaatii muutosta lainkohtaan, jonka myötä rekisteröityneessä parisuhteessa olevan henkilön puoliso voi estää sukupuolen juridisen korjauksen. Aloite vaatii myös niin sanotun "transrekisterin", eli rekisterin sukupuoltaan juridisesti korjanneista henkilöistä, poistamista.

Translain kerrottiin hiertäneen Antti Rinteen (sd) hallituksen neuvotteluissa vuonna 2019. Hallitusohjelmassa linjataan translain kokonaisuudistuksesta, jossa sukupuolen juridinen vahvistaminen ja lääketieteelliset hoidot erotetaan toisistaan ja lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta luovutaan. Hallitusohjelmaan kirjattiin, että juridinen sukupuolen vahvistaminen perustuen oman selvitykseen on mahdollista vain 18-vuotiaille.

Iltalehti kertoi helmikuussa, että hallituspuolueiden välillä on edelleen kantaeroja translain suhteen ja hallituksen kanta on epäselvä. IL:n mukaan yksimielisyyttä ei ole siitä, tehdäänkö juridisen sukupuolen korjaamisesta pelkkä ilmoitusasia, vai pyritäänkö sitä hillitsemään vaatimalla perusteellisia selvityksiä ja harkinta-aikaa.

LUE MYÖS: