Poliittisen tilanteen hankaluus ja epäselvyys vaikuttavat myös Ukrainan taloudelliseen tilanteeseen. Suomen Pankin mukaan maan valuutta hryvnia on heikentynyt yli 10 prosenttia alkuvuoden aikana. Lisäksi tänään julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan maasta on kateissa varoja noin 70 miljardin dollarin (noin 51 miljardin euron ) edestä.

Suomen Pankki on huolissaan erityisesti Ukrainan keskuspankin valuuttavarannosta, joka oli tammikuun lopulla 17,8 miljardia dollaria (13 miljardia euroa). Summa vastaa hieman yli kahden kuukauden tuontia, kun kansainvälisesti valuuttavarannon minimikokona pidetään vähintään kolmen kuukauden tuontia vastaavaa summaa.

Rahoitustilannetta vaikeuttaa Suomen Pankin mukaan erityisesti se, että Ukrainan valtion on tänä vuonna maksettava ulkomaisten lainojen ja kotimaisten valuuttamääräisten lainojen lyhennyksiä ja korkoja 8,2 miljardin dollarin (6 miljardin euron) arvosta.

Ukrainan vaikea rahoitustilanne on saanut sekä EU:n että IMF:n lupaamaan maalle rahoitusta. Edellytyksenä kuitenkin on, että maassa on toimintakykyinen hallitus, jonka kanssa rahoituksen ennakkoehdoista voidaan sopia. IMF:n edellinen Ukrainan tukiohjelma keskeytettiin ennenaikaisesti vuoden 2012 lopussa, koska Ukraina ei suostunut täyttämään tuen ehtoja.

Ruotsalainen talouslehti Dagens Industri kertoi tänään, että IMF:n edustajat matkustavat Kiovaan ensi viikolla keskustelemaan Ukrainan hallituksen kanssa rahoitusopaketista.

Ukraina on ilmoittanut tarvitsevansa IMF:ltä vähintään 15 miljardia dollaria (noin 11 miljardia euroa).

Venäjä on puolestaan ilmoittanut, että sen joulukuussa 2013 Ukrainan kanssa sopima 15 miljardin dollarin suuruinen rahoituspaketti on jäissä, kunnes Ukrainassa on uusi hallitus. Venäjä lainasi Ukrainalle joulukuussa kolme miljardia dollaria, ja sen oli määrä lainata loput summasta kuluvana vuonna.