Korkeasti koulutettujen palkansaajien keskusjärjestön Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder ei tyrmää rakennusalan kuuden euron tuntipalkalla tehtävää määräaikaista työkokeilua. Hän ihmettelee, miksi osa ihmisistä ”raivoavat tästä”. Hän ei kuitenkaan halua vastaavaa kokeilua Akavan aloille.

–Tätä en tulkitse ihan vaan työksi, vaan opiskeluksi. Useimmiten silloin maksetaan opintotukea. Tämä on korvaus opiskelusta. Periaate on se, että ihminen opiskelee ja oppii. Eihän silloin kukaan maksa täyttä palkkaa, ammattimiehen palkkaa, Fjäder sanoo Uudelle Suomelle.

–Jos mietit opintotukea, ei sekään kovin runsas ole. En tyrmää tätä, hän toteaa.

Rakennusliitto kertoi eilen torstaina uudesta matalapalkkaisesta määräaikaisesta kokeilutyöstä. Puolen vuoden ajan kestävä kokeilusopimus on mahdollinen vain ensimmäistä kertaa rakannusalan töhin tulevalle. Palkkaa voi kokeilun ajan maksaa alimillaan kuusi euroa tunnissa.

Fjäder korostaa, että uusi kokeilu koskisi vain niitä, joilla ei ole mitään työkokemusta tai koulutusta alalta.

–Täällä joku ihminen on vastuussa sinusta ja opettaa kädestä pitäen mitä asiat on. Ei mikään alan yritys maksa minkääntyyppistä palkkaa tämäntyyppiselle ihmiselle. Hän ei pääse lähellekään työpaikkaa, koska hänellä ei ole mitään osaamista, Fjäder sanoo.

–Tämä on yksi keino niille, joilla ei ole mitään osaamista, voitaisiin työssäoppimisen kautta oppimaan sen alan. Huomasin, että heti alkaa hirveän raivokas keskustelu, mutta pitää ensin kysyä, mitä tämä on. Minusta tämä ei ole työtä, vaan tässä ihminen, joka ei osaa rakennusalaa millimetriäkään tulee alalle ja opiskelee ja oppii.

Fjäderin mukaan kyseessä on määräaikainen kokeilu, minkä jälkeen maksettaisiin normaalia palkkaa.

–Täytyy muistaa, että kukaan ei maksa markkinapalkkaa tämäntyyppiselle henkilölle. Onko se parempi, ettei hän pääse ollenkaan sisään vaan, että hän pääsee? Sitten kun hän on oppinut alan, hänellä on ihan normipalkka, varmaan työehtosopimuksen minimipalkkojen yläpuolella. Kyllä tämä mielestäni on win-win-tilanne [molemmat voittaa], Fjäder sanoo.

–Ne, jotka raivoavat tästä, pitää aina muistaa, että jos omistaisin rakennusfirman, palkkaisin sinne vain ammattilaisia, hän lisää.

Fjäder ei kuitenkaan usko, että vastaava kokeilu toimisi Akavan aloilla, koska Akavaan kuuluvilla on pääsääntöisesti korkeakoulututkinto.

–Kyllähän pääsääntö pitää olla, että ihmiset käyvät ammatillisen koulutuksen, ammattikorkeakoulun tai yliopiston, että ihmiset kouluttautuvat kunnolla ennen kuin tulevat työmarkkinoille. Ei tämä voi olla kuitenkaan se pääväylä tai päämalli. Tämä on niille, jotka ovat jostain syystä tippuneet peruskoulusta jo pois, tai eivät ole menneet toisen asteen koulutukseen, Fjäder toteaa.