Panimoyhtiö Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho ennustaa Talouselämälle erikoista olutrallia Viron suuren alkoholiveron korotuksen seurauksena. Viro korotti mietojen alkoholijuomien verotusta 70 prosentilla viikonloppuna.

Muutos nostaa esimerkiksi A. Le Coq premium -oluen 24-pakkauksen hinnan laskennallisesti 13 eurosta 16,20 euroon, eli 25 prosenttia, elleivät kauppiaat tingi katteistaan. Tallinnan satamakaupassa hintamuutos ei vielä näy, koska varastot myydään loppuun.

Ahon mukaan Viron ja Latvian välille muodostui nyt suurin veroero kahden naapurimaan välillä EU:ssa.

–Uusi ilmiö on se, että olutta ruvetaan tuomaan Tallinnan satamaan Latviasta asti. Sitä tapahtuu jo nyt. Tällaista yritteliäisyyttä tulee ja se tulee kasvamaan, Aho sanoo Talouselämälle.

Eikä tässä vielä kaikki.

Suomalaispanimo Olvi on A. Le Coq -oluella iso toimija Viron olutmarkkinoilla, ja yhtiö saa suuren osan katteestaankin Virosta. Olvilla on tuotantolaitoksia Virossa, Suomessa ja Latviassa, missä Olvi ei kuitenkaan pane A. Le Coq -olutta. Oletettavasti osa virolaisista ja suomalaisistakin siis alkaa verouudistuksen myötä hakea oluensa halvemmalla Latvian puolelta. Tällöin Olvi ja muut alan toimijat kuljettavat ensin Virossa pantua olutta rajan yli, ja sitten olutturistit kärräävät sen takaisin Viron puolelle.

–Onhan se vähän erikoinen kuvio. Meille sillä ei ole kuitenkaan hirveästi eroa, tuotammeko tuota olutta Virossa vai Latviassa. Pikkaisen tulee lisää kuljetuskustannuksia.

Lasse Aho uskoo Viron verouudistuksen siirtävän olutmyyntiä myös Virosta Suomeen, kun hintaero Suomen ja Viron välillä kaventuu.

Lue koko juttu Talouselämästä