Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin entinen toimitusjohtaja, sdp:n kansanedustaja Aki Lindén pitää keskustelua koronaepidemian toisesta aallosta erikoisena.

”Ei se ole maanjäristys tai tsunami, joka ”tulee”. Me ihmiset viruksen toisiimme tartutamme. Mitä enemmän olemme toisiimme lähikontaktissa, sen varmemmin se ”tulee”. Vasta rokotukset sen pysäyttävät”, hän kommentoi Twitterissä.

Lauantaina useat Ylen haastattelemat asiantuntijat arvioivat ettei koronavirusepidemian toinen aalto Suomessa ole mitenkään vääjäämätön tapahtuma.

Tampereen yliopiston epidemiologian professori Pekka Nuortin mukaan yksi syy "toisen aallon teorian" yleisyyteen on siinä, että monet aikaisemmat influenssapandemiat ovat edenneet niin. Hän huomauttaa, että nyt kyseessä on kuitenkin eri virus.

”Me emme tiedä, mitä tapahtuu. Tiedämme vain, että virus on levinnyt maapallolla laajalle, mutta suuri osa väestöstä ei ole sitä vielä saanut.”

Yhtenä vaihtoehtona Nuorti pitää koronaviruksen sopeutumista ja lievenemistä kiertämään väestössä "kausi-koronana", kuten aiemmissa influenssapandemioissa on tapahtunut.

Lue seuraavaksi: