Suomessa käyty julkinen kuohunta Al-Holin leirillä olevista naisista ja lapsista on huomioitu myös Ruotsin lehdistössä. Otsikoissa tiedot Suomessa valmistellusta suunnitelmista muuttuivat jo varmaksi tiedoksi siitä, että Suomi olisi tuomassa kotiin suomalaiset Isis-lapset ja -naiset.

Ylen ja Helsingin Sanomien näkemä suunnitelma halukkaiden suomalaisten palauttamiseksi al-Holin leiriltä uutisoitiin niin suurissa sanomalehdissä Dagens Nyheterissä ja Svenska Dabladetissa kuin iltapäivälehdissä Expressenissä ja Aftonbladetissa.

”Näin Suomi aikoo tuoda kansalaisensa kotiin Isis-leiriltä”, Expressen otsikoi.

Uutista jatkoi Svenska Dagbladet haastattelemalla ruotsalaismiestä, jonka oma tytär ja kaksi lastenlasta ovat al-Holin leirillä.

”Tämä on fantastinen uutinen, jos tämä on totta”, mies kertoo lehdelle.

”Tietenkin haluan, että Ruotsi tekisi saman. Olemme lähellä Suomea monissa kysymyksissä, joten toivon, että tämä vaikuttaa myös Ruotsiin”, hän jatkaa.

Ruotsissa on käyty myös runsaasti keskustelua al-Holin leirillä olevista ruotsalaisista. Uutistoimisto TT:n tietojen mukaan leirillä on noin sata ruotsalaista, joista 80 on lapsia. Kaikkiaan leirillä on noin 10 000 ulkomaiden kansalaista. Keskustelusta huolimatta Stefan Löfvenin (sd) hallitus ei ole tehnyt asiasta omaa linjausta.

Marraskuussa Pelastakaa lapset -järjestö kummasteli, kuinka esimerkiksi Trinidad on hakenut kansalaisensa pois leiriltä, muttei Ruotsi.

”Mikäli nämä tiedot pitävät paikkansa, niin tämä on erittäin hyvä uutinen. Ymmärrän, ettei tässä herkässä tilanteessa ei voida vahvistaa vielä mitään, mutta todella toivon, että nämä tiedot pitävät paikkansa”, kommentoi Pelastakaa Lapset Ruotsin maajohtaja Ola Mattson SvD:lle.

Ruotsin ulkoministeriö kommentoi sähköpostiviestissään, että Suomen mediatiedot on huomioitu.

”Kysymys epäiltyjen Isis-taistelijoiden lapsien kohtelusta herättää laajaa keskustelua kansainvälisesti. Meillä on läheiset yhteydet muihin EU-maihin ja Pohjoismaihin mukaan lukien Suomeen”, ministeriö kirjoittaa Svenska Dagbladetille.