Tampereen kaupungin johto on kieltänyt Venäjän uudet arvot -konferenssin järjestämisen pääkirjasto Metsossa Tampereella. Tilaisuus oli tarkoitus järjestää tiistaina.

Tampereen apulaispormestari Olli-Poika Parviainen (vihr.) sanoo Aamulehdelle, että kiellon syynä olivat tilaisuuden homofobinen näkökulma ja totalitaristinen sävy.

– Kaupunki ei voi olla välillisestikään tukemassa tilaisuutta, joka on yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien kannalta arveluttava. Venäjän uudet arvot -konferenssin totalitaristinen sävy tulee siitä, että ohjelman mukaan Stalinin ajan rikoksia yritetään selittää toisinpäin, Parviainen perustelee.

Dosentti Johan Bäckmanin tiedotusvälineille lähettämän tiedotteen mukaan konferenssissa olisi ollut tarkoitus keskustella keskeisistä arvoista ja niihin liittyvistä kiistoista länsimaiden ja Venäjän, etenkin Suomen ja Venäjän välillä. Puhujina olisi hänen mukaansa ollut johtavia venäläisiä ajattelijoita. Tilaisuudessa oli myös tarkoitus julkistaa lastensuojeluopas venäläisille äideille.