Vaikka vihreiden Haavisto-lisä on käytetty loppuun, pääministeripuolue keskusta on jo iskuetäisyydellä.

Alma Median tuore puoluekannatuskysely tuo lisää pohdittavaa tänä viikonloppuna Tallinnaan vaalikampanjan avausristeilylle suuntaavalle keskustaväelle.

Alman edellisessä kyselyssä keskusta sai hetkellisen torjuntavoiton nousemalla pienen nykäyksen ylöspäin, mutta nyt kansan mielipidekyyti on vastaavasti karumpaa: keskusta on tipahtanut ensimmäisen kerran tuoreimpien Alma-kyselyiden aikana alle 15 % prosentin kannatukseen.

Keskustan suosio on nyt 14,4 %, missä on pudotusta edelliseen 1,1 prosenttiyksikköä. Luku on Alma-kyselyn suurin yksittäinen muutos.

Kevään 2015 eduskuntavaaleissa keskusta nousi suurimmaksi puolueeksi 21,1 % kannatuksella.

Alman kyselyssä kysyttiin: ”Seuraavat eduskuntavaalit järjestetään vuonna 2019. Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin juuri nyt, niin mitä puoluetta tai ryhmittymää ja sen ehdokasta äänestäisit?”

Suurin osa vastaajissa nimesi edelleen SDP:n, joka jatkaa suosituimpana puolueena viime aikojen alamäkensä pysäyttäneenä.

Vielä syyskuussa demareiden kannatus oli yli 22 %, mutta se ehti valahtaa jo 20,7 prosenttiin - nyt demareita äänestäisi tasan 21 prosenttia.

Vaalien suurimman puolueen paikasta ja samalla pääministerin salkusta tiukasti taisteleva kokoomus on nyt 1,3 prosenttiyksikön päässä 19,7 prosentin kannatuksellaan, joka ei Alman kyselyissä ole juurikaan heilahdellut. LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen pääministerikisa on draama vailla vertaa – mutta hän on kaikkein varmin ministeri

Juttu jatkuu graafin jälkeen. Graafista näet puoluekohtaisesti kannatuksen kehityksen viimeisissä Alma-kyselyissä.

Perussuomalaiset nousee

Vihreiden tuoreen puheenjohtajan Pekka Haaviston mukanaan tuoma mahdollinen lisäkannatus on käytetty loppuun, sillä vihreät on jymähtänyt tasan 13 prosenttiin, missä on eroa edelliseen kyselyyn 0,1 prosenttiyksikköä.

Oppositiopuolue vihreiden ja pääministeripuolue keskustan välissä on enää 1,4 prosenttiyksikön kannatusero.

Keskinäistä kisaansa käyneillä perussuomalaisia ja vasemmistoliitolla alkaa tilanne selkeytyä: vasemmistoliiton (8,9 %) kannatus menee tasaisesti alaspäin ja perussuomalaisilla (9,9 %) vastaavasti ylöspäin. Vielä syyskuussa vasemmistoliitto oli selvästi perussuomalaisia suositumpi, mutta nyt eroa on perussuomalaisten hyväksi tasan yksi prosenttiyksikkö.

Pienemmissä puolueissa kristillisdemokraatit ja RKP ovat käytännössä tasoissa, sillä kristilliset on ensi kertaa Alman tuoreimmissa kyselyissä noussut yli 4 prosentin kannatukseen.

Sinisille Alman kysely mittaa tällä kertaa 2,1 prosentin kannatuksen.

Ryhmä ”muut”, johon kuuluu muun muassa Paavo Väyrysen seitsemän tähden liike -puolue sekä Hjallis Harkimon Liike Nyt, keräsi 2,5 % yhteiskannatuksen.

Vihreät vetää muualta

Alma-kyselyn perusteella RKP:llä on kaikkein uskollisimmat kannattajat: 67 % RKP:tä kannattaneista piti varmana sitä, että myös äänestää puoluetta. Sen sijaan vain 32 % vihreiden kannattajista varmuudella myös äänestää vihreitä.

Puoluekannan varmuus paranee vanhempiin ikäryhmiin mentäessä.

Vihreillä kuitenkin on imua myös muista puolueista, sillä Alma-kyselyyn vastanneista kokoomuksen kannattajista 22 %, SDP:n kannattajista 34 % ja vasemmistoliiton kannattajista peräti 42 % ilmoitti voivansa harkita myös vihreiden äänestämistä.

Kristillisdemokraattien kannattajista 21 % voisi harkita perussuomalaisten äänestämistä.