Alma Media ja Tietoykkönen selvittivät myös puolueiden houkuttelevuutta.Kuva: ILTALEHTI/PETRO SALONEN

Alle neljännes suomalaisista luottaa pääministeri Juha Sipilän (kesk) sanomisiin, selviää Alma Median Tietoykkösellä teettämästä kyselystä.

Vain 24 prosenttia vastaajista piti keskustan puheenjohtajaa luotettavana, kun suomalaisilta kysyttiin, keiden puheenjohtajien sanomisiin heidän mielestään voi luottaa. Kehnon luotettavuusluvun saivat myös vihreiden Touko Aalto, johon luotti vain 18 prosenttia suomalaisista, perussuomalaisten Jussi Halla-aho (22 %) ja Sinisten Sampo Terho (25 %).

Sipilältä kysyttiin Alma Median puheenjohtajatentissä, mistä hän itse arvelee luottamuspulan johtuvan. Sipilä viittasi hallitusvastuuseen, joka hänen mukaansa selittää myös keskustan huonoa sijoittumista puolueiden houkuttavuuskyselyssä.

”Tiesin, että edessä [pääministerinä] on päätöksiä, jota eivät ole suosittuja. Tiesin, että puolueen ja henkilökohtainen kannatus tulevat kärsimään”, Sipilä sanoi tentissä.

”Tiesin sen tähän lähtiessäni, mutta lähdin siitä, että se mikä pitää tehdä, on tehtävä.”

Sipilä viittasi lausahdukseen, jonka mukaan poliitikot tietävät kyllä päätökset, jotka olisi pakko tehdä, mutta eivät sitä, kuinka tulisivat uudelleen valituiksi, jos toteuttavat nämä päätökset.

”Minä uskon, että tämä ei päde Suomessa, ja haluan sen testata [eduskuntavaaleissa]”, Sipilä sanoi.

Luotettavimmat oppositiopoliitikkoja

Alma Median ja Tietoykkösen kyselyn kärjessä olivat kristillisten Sari Essayah (58 % pitää luotettavana), vasemmistoliiton Li Andersson (48 %) ja rkp:n Anna-Maja Henriksson (47 %).

Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Jenni Karimäki huomauttaa, että kyseinen oppositiojohtajien kolmikko on joutunut harvemmin negatiivisen julkisuuden kohteeksi verrattuna hallituspuoluejohtajiin.

”Hallituspuolueiden johtajat joutuvat paljon enemmän perustelemaan ikäviä päätöksiä ja heitä haastetaan julkisuudessa, miksi teitte sen ja ettekö ottaneet tätä huomioon. Kun oppositiojohtajat ovat julkisuudessa, he pääsevät usein kertomaan oman puolueensa näkemyksen asiakysymykseen, eikä heitä haasteta samalla tavalla. Se luo ehkä mielikuvan, että he ovat paremmin sanansa mittaisia”, Karimäki arvioi Iltalehdelle.

Kokoomuksen Petteri Orpo ja sdp:n Antti Rinne nauttivat 40 prosentin luottamusta.

Se, kuinka luotettavina puoluejohtajien sanomisia pidetään, ei Alma Median teettämän kyselyn tulosten valossa korreloi suoraan puolueen houkuttelevuuteen. Selkeästi ero näkyy vihreiden osalla: vihreät pääsi puolueena kolmen kärkeen houkuttelevuudellaan, vaikka Touko Aallon sanomisiin luotetaan kaikista vähiten. Myöskään se, että vastaajat pitivät Sari Essayahin sanomisia luotettavimpina, ei heijastunut kristillisdemokraattien houkuttelevuuteen äänestyskohteena.