Pääministeri Matti Vanhasen ja muun keskustajohdon on aika puuttua mauttomia syytöksiä ympärilleen heittelevän keskustan ruotsinkielisen piirin puheenjohtajan Peter Albäckin toimintaan, vaativat Albäckin hyökkäysten kohteeksi joutuneet poliitikot.

Uusi Suomi kertoi eilen Limingan kunnanhallituksen puheenjohtajan Helena Tornbergin (kesk.) tehneen rikosilmoituksen Albäckista. Albäck syytti lestadiolaistaustaista Tornbergia Pietarsaaressa paljastuneen pedofiiliskandaalin pimittämisestä.

Tänään Hufvudstadsbladet kertoo Albäckin sanoneen jo poistetussa blogikirjoituksessa sallivansa RKP:n öjalaisen paikallispoliitikon Anders Nybergin jatkavan anaaliseksin harrastamista tämän "uskonveljien" kanssa. Pedersören kunnan sosiaalilautakunnan puheenjohtaja Guy Käckos (r.) puolestaan on saanut niskaansa syytöksen pedofilian sallimisesta alueen lestadiolaisten keskuudessa.

Albäckin mielestä hänen nettikirjoituksiaan luetaan kuin piru raamattua.

- Törkeätä, miten hän [Nyberg] muuntelee asiaa. Minä kysyin, että salliiko hän sen, että alaikäisten anaaliseksiä jatketaan. Sitä ei voi poimia käydystä keskustelusta sellaisenaan pois, Albäck selittää Uudelle Suomelle.

-Ei ole ensimmäinen kerta. Tämä on hänen tyylinsä, kommentoi puolestaan Helena Tornberg Uudelle Suomelle Albäckin anaaliseksikirjoitusta.

Tornbergin mukaan Albäck on "gorillapelaaja", joka tunnetaan uhkailevasta ja häikäilemättömästä tyylistään ruotsinkielisen piirin itsevaltiaana. Itseensä kohdistuneen hyökkäyksen syynä Tornberg pitää henkilökohtaista vihaa, jolle ei ole "järjellistä syytä".

Nyberg ja Käckos eivät Hufvudstadsbladetin mukaan toistaiseksi ole tehneet rikosilmoitusta Albäckista, mutta heillä on terveisiä keskustan puheenjohtajalle Matti Vanhaselle: hyväksyykö puolue kunnianloukkaukset ja kansanryhmää vastaan kiihottamisen?

Jos puolueen johto ei puutu asiaan, aikoo Käckos viedä asian poliisille. Helena Tornberg uskoo, että Albäck on nyt tullut tiensä päähän.

-Nyt viimeistään hän on mennyt liian pitkälle - jos ei, niin kyllä on sokeita koko keskustapuolueen johto, hän päivittelee.

Albäck iskee takaisin samalla mitalla. Hän väittää, että Tornberg on toimillaan polttanut sillat keskustassa, ja että tällä menolla hänen täytyy etsiä itselleen paikka RKP:stä.

Tähän mennessä keskustasta ei olekaan tullut julkista tukea Tornbergille. Tornbergin mukaan puoluesihteeri Jarmo Korhonen kritisoi häntä Albäckin kirjoitusten julkistamisesta, ja ruotsinkielisen piirin toiminnanjohtaja Mia Peussa totesi eilen Uudelle Suomelle yhtyvänsä Albäckin näkemyksiin ruotsinkielisistä lestadiolaisista.

-On tämä kyllä niin paksua, etten tiedä missä näin olisi ikinä käynyt. Ihmettelen, miten sellaista voi sanoa niin, että toiminnanjohtaja vielä tukee lausuntoa, Tornberg ihmettelee.

Albäck on ollut aiemminkin julkisuudessa kyseenalaisista syistä. Marraskuussa 2008 kaksi hänen blogiaan suljettiin, koska blogeissa katsottiin Helsingin Sanomien mukaan olevan "yksityishenkilöitä koskevia lain vastaisia lausuntoja".

Maanantaina Albäck esiintyi ylen A-Studiossa "kuninkaantekijänä", esittäen yksi kerrallaan mielipiteensä keskustan puheenjohtajaehdokkaista.

-Miksiköhän Albäck lähetettiin asiantuntijaksi ohjelmaan? ihmettelee Tornberg valintaa.