SDP:n tuore puheenjohtaja ilmoitti linjapuheessaan haluavansa istuvan valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen palaavan ministeriksi ensi kevään eduskuntavaaliten jälkeen.

Rinne ei puheessaan ottanut kantaa siihen, miten SDP:n ministerinsalkut jaetaan kuluvan hallituskauden lopun ajaksi. Urpilainen on jo ilmoittanut, että ei jatka valtiovarainministerinä.

Rinne toisti puheessaan myös aikeensa palata hallituksen talouspolitiikkaan edessä olevissa “minihallitusneuvotteluissa” kesällä pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) eron jälkeen.

-Ilman lisäpanostuksia finanssipolitiikka on ensi vuonna kiristävää, mikä tukahduttaisi orastavaa kasvua haitallisesti ja täysin tarpeettomasti. Tähän kysymykseen on luontevaa palata tulevien minihallitusneuvottelujen yhteydessä. Niissä on sovittava kasvupaketin koosta, Rinne sanoi puheessaan.

Hän tyrmäsi samalla ajatuksen uusista leikkauksista.

-Leikkauksilla kasvua ei saada aikaan. Kaikki kysyntää supistavat toimet ovat nyt erityisen haitallisia. Kun yksityisestä kysynnästä ei vielä ole kasvun veturiksi, vastuu kysynnän kasvattamisessa ja kasvun sysäämisessä liikkeelle jää väistämättä julkiselle vallalle.