Sosiaalidemokraattisen puolueen Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne palaa perjantaina eduskuntaan kaksi kuukautta kestäneen sairausloman jälkeen. Hän kertoo paluutunnelmiaan Talouselämän haastattelussa.

Rinne sai joululomalla Espanjassa sydäninfarktin, joka jäi hoitovirheen vuoksi hoitamatta. Oikea diagnoosi tehtiin vasta kaksi viikkoa myöhemmin Hyksin teho-osastolla Helsingissä. Rinteelle tehtiin saman tien pallolaajennusleikkaus, joka pelasti hänen henkensä.

Rinne joutui viettämään sairautensa akuutissa vaiheessa yli kaksi viikkoa vuodepotilaana, ja hänen lihaskuntonsa heikkeni merkittävästi. Toipilasaikanaan hän on ollut kuntoutuksessa Kiljavan sairaalassa.

Talouselämä tapasi Rinteen tiistai-iltana Sdp:n puoluetoimistossa Helsingin Hakaniemessä. Rinne vakuutti olevansa työkunnossa ja valmis pääministeriksi siinä tapauksessa, että Sdp nousee suurimmaksi puolueeksi eduskuntavaaleissa 14. huhtikuuta.

Haastattelu kesti tunnin ja osoitti Rinteen olevan henkisesti ennallaan. Hän haukkui hallituksen, kuten oppositiojohtajan pitääkin, ja luetteli pitkän listan Suomen ja maailman ongelmia, joihin uuden hallituksen pitäisi paneutua.

Talouselämä: Julkistit viime viikonloppuna työkyvystäsi lääkärintodistuksen, jonka oli allekirjoittanut yksityisen lääkärifirma Attendon lääkäri. Miksi yksityinen?

Rinne: ”Attendo tuottaa palveluita Mäntsälälle ja viidelle muulle kunnalle Kiljavan sairaalassa.”

Julkisen palvelun ulkoistaminen yksityiselle lääkärifirmalle on ilmeisesti toiminut hyvin?

”Osittain. Kuntoutuspuoli pelaa hyvin, mutta kyllä siellä ongelmia varmaan on. Siellähän on pidetty pitkäaikaissairaita terveyskeskusten vuodeosastoilla. Olen kuullut sairaanhoitajilta, että siellä on vain yksi yöhoitaja koko talossa.”

Sdp:n kannatuksessa ei tapahtunut poissa ollessasi mitään notkahdusta. Miten selität sen?

”Se kertoo, että tämä meidän tulevaisuuslinjaus, joka 2017 rakennettiin puoluekokouksen jälkeen, niin se pitää.”

Sdp:n kannatus ei taida muutenkaan olla riippuvainen puheenjohtajan henkilöstä. Mistä se johtuu?

”Tämä on demokraattinen liike. Olen seurannut tietysti aika tarkkaan, miten meidän nuoret varapuheenjohtajat ja muut ovat pärjänneet. Ja olen tosi tyytyväinen Sanna Marinin, Antti Lindtmanin, Ville Skinnarin ja Sirpa Paateron panoksesta, Antton Rönnholmin panoksesta. Tosi pahalla mielellä olen siitä, että Maarit Feldt-Ranta on nyt pois kuvioista.”

”Tavoitteeni puheenjohtajana on ollut rakentaa koko ajan laajempaa kärkeä. Nyt tämä sairaus on käytännössä mahdollistanut sen, että muutkin ovat saaneet tilaa, kun te toimittajat ette ole voineet vaatia minulta vastauksia.”

Pääministeri joutuu kovan paikan eteen, kun tulee EU-puheenjohtajuus, ja pitäisi vielä uuden hallituksen ohjelmaa panna täytäntöön. Oletko ihan varma, että jaksat sen homman hoitaa?

”Kyllä, täysin varma.”

Asteikolla nollasta sataan, missä kohtaa toipumisesi on?

”Työkunto, tarmo ja energia ovat täysimääräiset. Ongelma on tällä hetkellä vähän tuossa liikkumisessa, mutta sekin tulee sieltä, kun lihaskunto paranee. Olen itse asiassa samassa kunnossa kuin ennen sitä Espanjan-reissua. Muuten paitsi lihaskunnon osalta.”

”En ennen sitä matkaa tiennyt, että minulla on sepelvaltimotauti. Nyt tiedän että minulla on se, mutta se on lääkkeillä hoidettavissa täysin.”

Tunnet siis itsesi terveeksi?

”Kyllä. Ja lääkärikin on todennut sen.”

Sen on siis vahvistanut kapitalistinenkin lääkäri?

”Ostopalvelulääkäri.”

Lue Rinteen laajempi haastattelu Talouselämästä.

LUE MYÖS:

”Ennenkuulumatonta – Tällainen menettely ei kuulu Suomen eduskuntaan” – Puoluejohtaja jyrähtää sote-valiokunnan toimista

”Poikkeuksellisen ruma näytelmä sote-valiokunnassa” – kansanedustajat tylyttävät hallituspuolueita