Vasemmistoliiton ex-puheenjohtaja, kansanedustaja Paavo Arhinmäki muistaa Claes Anderssonia tviitissään. Anderssonin kuolemasta kertoi tänään STT. Omaisten mukaan Andersson kuoli pitkäaikaiseen sairauteen 82-vuotiaana.

”Minulla ei ole koskaan ollut varsinaisesti poliittista esikuvaa. Jos jonkun nimeän, olisi hän Suomesta Claes Andersson. Sain olla hetken yhtä aikaa eduskunnassa Clasun kanssa. Clasu oli aina valmis auttamaan ja tukemaan, myös jäätyään pois päivänpolitiikasta. Vila i frid Claes”, Paavo Arhinmäki tviittaa.

Andersson oli kirjailija, kulttuurivaikuttaja ja vasemmistoliiton poliitikko. Hän nousi kansanedustajaksi ensimmäisen kerran vuonna 1987 SKDL:n edustajana. Andersson oli perustamassa vasemmistoliittoa vuonna 1990. Andersson oli puolueen ensimmäinen puheenjohtaja, presidenttiehdokas ja kulttuuriministeri Paavo Lipposen ensimmäisessä hallituksessa vuosina 1995–1998.

Eduskunnan Andersson jätti vuonna 1999. Andersson palasi eduskuntaan vuoden 2007 vaaleissa, mutta jätti kansanedustajan tehtävät terveydellisistä syistä seuraavana vuonna.