Autoalan keskusliitto arvioi, että tänä vuonna Suomessa myydään yhteensä 105 000 uutta autoa. Viime vuonna uusia autoja myytiin noin 110 000.

Automyynnin alkuvuosi oli Suomessa surkea verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan. Tilastokeskuksen mukaan automyynti väheni maaliskuussa vuodentakaisesta 47,3 prosenttia.

Alkuvuoden pudotus selittyy kuitenkin sillä, että vuoden 2012 huhtikuun alussa noussut autovero aiheutti ennen veronkorotusta myynnin lyhytkestoisen piristymisen.

– Veromuutos selittää täysin maaliskuun myynnin. Silloin meni yhteensä 22 000 autoa eli 10 000 uutta autoa enemmän kuin normaalisti, autokauppiaita edustavan Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa sanoo Uudelle Suomelle.

Autokaupan hyvinä vuosina 2003–2006 uusia autoja myytiin Suomessa noin 145 000 vuodessa. Sen jälkeen Yhdysvalloista alkanut taloustaantuma laski automyynnin alimillaan 90 000 autoon vuodessa.

– Sen jälkeen autoja on myyty 111 000–126 000 vuodessa, joka on korkeintaan tyydyttävä tahti, Rissa sanoo.

Autoalan keskusliiton mukaan uusia autoja pitäisi myydä lamaa edeltäneiden hyvien vuosien tapaan noin 150 000 vuodessa, jotta Suomen autokanta uudistuisi eikä vanhenisi.

Rissan mukaan Suomessa autojen keski-ikä on 11 vuotta, jolloin romutettavat autot ovat jopa 20-vuotiaita. Rissan mukaan Suomi on Länsi-Euroopan vanhin maa autokannan keski-iällä mitattuna.

RIssan mielestä vanha autokanta on turvallisuusriski, ja lisäksi vanhojen autojen päästöt ovat oleellisesti suuremmat kuin uusien autojen. Aalto-yliopisto tutki viime vuonna vuosien 2001-2009 kolarit Suomesa.

– Tutkimuksen mukaan kymmenen vuotta vanhat autot olivat merkistä ja mallista riippuen 10-50 prosenttia turvattomampia kuin nykypäivän autot, Rissa sanoo.

Aalto-yliopiston suunnittelija ja kolaritutkimuksen tekijä Esa Karvonen sanoo olevansa samaa mieltä siitä, että uudempi autokanta olisi turvallisuuden kannalta parempi.

– Kyllä riski loukkaantua on suurempi vanhemmalla autolla, Karvonen sanoo Uudelle Suomelle.

Tutkimuksessa ei tarkasteltu sitä, lisääkö auton ikä riskiä joutua onnettomuuteen vaan ainoastaan sitä, miten auton ikä vaikuttaa kolariilanteessa.

Yle Uutiset kertoi keskiviikkona, että ”kesäauton” hankkiminen ei enää ole yhtä suosittua kuin ennen. Sensijaan ihmiset haluavat käyttää halpojakin autoja useamman vuoden ajan.

– Kuluttajan kannalta varmasti on järkevää käyttää auto loppuun asti, Rissa myöntää.