No nyt on tarjolla varsinainen K 60 –elokuva. Martin Scorsesen ohjaama Rolling Stones -dokumentti ”Shine A Light” suorastaan räjäyttää iän pois.

Dokumentti on kuvattu kahdessa konsertissa New Yorkin Beacon-teatterissa vuoden 2006 lopulla. Kuvauspaikka ei ole mikään Helsingin Olympiastadion, missä laajana yllä aukeava taivas väkisinkin latistaa showkoneiston pommit omaan inhimilliseen mittakaavaansa. Ei, pienehkö Beacon-teatteri on intiimimpi, mutta lopputulos on kyllä sitten myös uskomattoman latautunut.

Levittäjän esittelytekstissä luvataan, että nyt voi nähdä ”rollarit” lähempää kuin koskaan. Täytyy myöntää, että näin on. Tämä pätee sekä fyysisesti konsertin taltiointiin että rakenteellisesti koko dokumenttiin, sillä taidokkaasti väliin leikatut vanhat dokumenttifilmit jotenkin kummasti lähentävät yhtyeen jäseniä myös ihmisinä katsojaan.

En olisi uskonut, että tämmöinen legendojen inhimillistämien on enää mahdollista, mutta Scorsese on ammattimies.

Scorsese on liikkeellä raskaalla kalustolla. Ihan sananmukaisesti, eli Beacon-teatteriin oli viritetty lukuisten 35 mm kameroiden kudelma. Nykyisten keveiden digilelujen aikakaudella tällainen on harvinaista herkkua. Asia nimittäin on niin, että mitä painavammat vempeleet, sitä jämerämpää on myös lopputulema ja sitä lähemmäs pääsee myös ihmistä. Mystistä, mutta totta.

Robert Richardson on pääkuvaajana johtanut nimekkäiden kollegojensa ryhmää. Kyllä kaikesta näkee, että nyt ovat tosi ammattilaiset asialla. Heidän ongelmiaan voi tietenkin vain kuvitella, kun pitää saada kaksivuotiaan orivarsan tavoin lavalla pomppiva Mick Jagger pysymään riittävän hetken ilmeisen tietoisesti kapean terävyysalueen sisällä kuvassa.

Kallista materiaalia on kuulemma poltettu 160 tuntia. Leikkaaja David Tedeschi on onnistunut kaivamaan siitä ohjaajan kanssa hienoja hetkiä. Tämmöisissä elokuvissa on aina lämmittävää, kun tekijät saavat kuvattua bändin välisiä suhteita; katseita ja hymyjä suhteessa musiikkiin. D.A. Pennebaker on ollut näissä tilanteissa suvereeni rock-dokumentaristi, mutta eipä ole Scorsesellakaan tässä lajityypissä tämän jälkeen häpeämistä.

Kuten huomataan, en ole kirjoittanut elokuvan musiikillisesta annista mitään. Syy on yksinkertainen: en ole rock-kriitikko enkä osaa kuolemaksenikaan sanoa, oliko ”Satisfaction” tässä sen tyydyttävämpi kuin joskus toiste. Minä vain kuuntelin, katselin ja nautin. Kaikki biisit tuntuivat hyviltä, eikä aika tullut yhtään pitkäksi.

Niin ja Keith Richards pysyy lavalla ja heiluu vain itse suunnittelemallaan tavalla.

Eivät ne näköjään sammaloidu sitten millään. Uurtuvat vain naamoistaan ja paranevat.

Mahtavaa.

Shine A Light

ensi-ilta: 18.4 ikäraja: sallittu Genre: Rock-dokumentti Ohjaus: Martin Scorsese Pääkuvaaja Robert Richardson Pääosissa: Mick Jagger, Keith Richards, Charlie Watts, Ronnie Wood.