Suomen talouden kasvusta tulee jatkossa puolet palvelujen viennistä. Näin ennakoi Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT uudessa arviossaan. Jo tällä hetkellä palveluvienti on suuruudeltaan tavaraviennin kokoista.

Tutkimuskeskuksen mukaan Suomen heikkoon talouskehitykseen on vaikuttanut investointitavaroihin keskittynyt tuotantorakenne ja tilannetta on vaikeuttanut Venäjän talouden heikko tilanne.

VATT:n omalla simulointimallilla tehdyn arvion mukaan kasvu ei jatkossa tule niinkään investointitavaroiden viennistä vaan lähes puolet kasvuvaikutuksista tulee palvelujen viennistä. Rakennemuutos on siis nähtävissä sekä viennin rakenteen että myös vientituotteiden sisällön muutoksena. Samalla tutkimuskeskus uskoo kasvuun.

– Henkeä kohden laskettu kansantuote kasvaa ensi vuosikymmenellä hieman alle puolentoista prosentin vuosivauhtia. Vaikka tällainen suotuisa skenaario viennin vauhdittamasta kasvusta toteutuisikin, julkisen talouden tasapainotus ei silti toteudu itsestään, vaan velkasuhde nousee ilman talouspoliittisia toimia yli 95 prosentin tasolle vuonna 2030, huomauttaa VATT:n yksikönjohtaja Juha Honkatukia.