Jos raakaöljyn hinta pysyy nykyisellä poikkeuksellisen matalalla tasolla, myös bensiinin hinta laskee edelleen. Näin arvioi Danske Bankin ekonomisti Juhana Brotherus Uudelle Suomelle.

-Bensan hinta ei Suomessa ole laskenut niin nopeasti kuin Yhdysvalloissa, jossa raakaöljyn hinta suhteellisen suoraan sanelee bensan hinnan. Suomessakin 95E10:n viikkohinta on kuitenkin laskenut 1,5 euroon litralta, kun se ennen raakaöljyn hinnan rajua laskua oli 1,6-1,7 eurossa. 10 sentin lasku litrahinnassa on ihan merkittävä, hän kommentoi.

Brotherus huomauttaa, että Suomessa valmiste- ja arvonlisäverot muodostavat suuren osan polttoaineiden hinnasta, mikä jarruttaa hinnan laskua, vaikka raakaöljyn hinta putoaa nopeasti. Toinen bensan hinnan laskua jarruttava asia on Yhdysvaltain dollarin kurssi. Raakaöljyn hinta noteerataan dollareissa ja bensiinin hinta Suomessa euroissa.

-Euro on heikentynyt dollariin nähden ja se tarkoittaa sitä, että kun raakaöljyn hinta dollareissa on laskenut noin 40 prosenttia, lasku euroissa on ollut noin 30 prosenttia. Toki 30 prosentinkin lasku on merkittävä.

Öljyn halventuminen näkyy myös Suomen kansantaloudessa.

-Se tuntuu Suomen tuontilaskun pienenemisenä, mikä parantaa Suomen vaihtotasetta, Brotherus sanoo.

Pohjanmeren öljylaadun Brentin hinta on tänään noteerattu 67,73 dollarissa tynnyriltä. Hinta on alimmillaan sitten vuoden 2009 lokakuun. Amerikkalaisen investointipankki Morgan Stanleyn mukaan hinta voi pahimmillaan pudota ensi vuoden alkupuolella 43 dollariin. Keskimäärin Morgan Stanley ennakoi öljyn hinnan pysyttelevän ensi vuonna noin 70 dollarissa tynnyriltä.

-Meidän yleistuntumamme on enemmänkin se, että öljyn hinnan odotetaan vakiintuvan nykyiselle matalalle tasolle. Toki raju laskukin on edelleen mahdollista, Brotherus kommentoi.