Nordean päästrategi Jan von Gerich arvioi, että Suomen korkeimman AAA-luottoluokituksen tiellä on vielä monta estettä. Samalla hän muistuttaa, että luottoluokituksella on suuri merkitys pienelle maalle, kuten Suomi.

”Valtion rahoituskustannusten lisäksi luottoluokitus vaikuttaa Suomen maineeseen maailmalla, joka puolestaan vaikuttaa yritystemme kykyyn menestyä kansainvälisillä markkinoilla. Valtion rahoituskustannus puolestaan vaikuttaa myös maassa toimivien yritysten ja viime kädessä myös kotitalouksien lainakustannuksiin. Hyvä luottoluokitus on siis yksi korkean elintasomme elinehto”, von Gerich kirjoittaa blogissaan.

Luottoluokituksen merkitys on pienentynyt viime vuosina Euroopan keskuspankin EKP:n ennätyskevyen rahapolitiikan ja mittavien velkakirjaostojen takia. Ostot kuitenkin loppuvat nettomääräisesti tämän vuoden lopussa ja koronnostotkin alkavat todennäköisesti ensi vuoden aikana. Von Gerich huomauttaa, että kun korot lähtevät nousuun, myös erot eri eurovaltioiden luottokelpoisuuden välillä korostuvat jälleen.

”Voikin vain toivoa, että Suomi on siinä vaiheessa onnistunut asemoimaan itsensä kaikista luottokelpoisimpien valtioiden joukkoon. Muussa tapauksessa veronmaksajia odottaa kallis lasku.”

Luottoluokittaja Standard & Poor’s varoitti viime viikolla Suomea luottoluokituksen laskusta, jos rakenneuudistukset epäonnistuvat. Se oli siis täysin eri linjoilla kuin toinen suuri luottoluokittaja Fitch, joka nosti Suomen luokituksen näkymät positiivisiksi elokuussa.

Von Gerich arvioi, että luottoluokituksen kannalta suurin ongelma on julkisen talouden rakenteellinen tasapaino, jonka heikko pidemmän aikavälin talouskasvu pitää negatiivisena.

Suomi menetti korkeimmat luokitukset kaikilta kolmelta suurelta luokittajalta vuosina 2014 – 2016. Standard & Poor’sin ja Fitchin luottoluokitus Suomelle on nyt ”AA+”. Kolmannen suuren luottoluokittajan Moody’sin luokitus Suomelle on ”Aa1”. Moody’s on päivittänyt luokituksensa viimeksi huhtikuussa. Ennakkotietojen mukaan se päivittää Suomen luottoluokituksen seuraavan kerran 19. lokakuuta.

Lisää aiheesta:

Luottoluokittajalta kylmä suihku Suomelle – Ekonomisti: ”Löytyykö vielä ässiä hihasta?”

Suomi aloitti paluun kolmen A:n kerhoon? ”Edellyttää, että myös seuraava hallitus jatkaa nykyisen uralla”

Jäätävä arvio Suomen talouspolitiikasta: ”Ongelman myöntäminen kesti vuosia”

Suomen kasvun hidastuminen huolestuttaa ekonomisteja: ”Tuottavuuskehitys on suorastaan karmea”

Uusi varoitus kasvun hyytymisestä: ”Suomalaisten pitää toivoa, että kansainvälisen talouden riskit eivät toteudu”

Ekonomistit varoittavat Suomea: ”Tämä ei ole mikään helppo palapeli”