Biodiversiteettiasiantuntija Riku Lumiaro Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että vaikka Suomeen tullut sakaali sai viime viikolla paljon huomiota, tietyissä eläinlajeissa on Suomessa ollut käynnissä suuri myllerrys jo viimeiset 20 vuotta. Lumiaro kertoi asiasta Ylen aamu-tv:ssä tänään maanantaina.

”[On tapahtunut] valtava muutos. On arvioitu, että meille on ainakin tuhat uutta lajia tullut 2000-luvulla. Esimerkiksi yöperhosia ja perhosia on 150 lajia. Sitten on sirkkoja, kirvoja, luteita, kovakuoriaisia. Eli kun ilmasto lämpenee meillä, näissä muuttuvissa olosuhteissa tulee todella paljon lajeja. Ja tämä jatkuu. Esimerkiksi jalohaikara tuli pesimälinnuksi [2018], eli meille tulee uusia lintulajejakin. Lämpenemisen seurauksena me saadaan tosi paljon uusia lajeja. Esimerkiksi isokauris, saksanhirvi on sellainen laji, että se pystyisi elämään meillä, jos se vain tänne pystyisi vaeltamaan”, Lumiaro sanoi.

Biologi voi siis Suomessa löytää joka vuosi Suomelle uuden lajin, jos tietää, mitä tarkkailla.

LUE MYÖS: Luontokuvaajan unelma toteutui: ”Tämä kuva oli haaveena 5 vuotta”

”Eteläisessä Suomessa yöperhoslajisto on muuttunut hyvin paljon. Kun oli aikaisemmin pohjoisia lajeja, jotka saivat yhden sukupolven kesässä, nyt on runsastuneet eteläiset lajit, jotka saavat kaksi tai kolme sukupolvea kesän aikana. Ne silloin tietenkin syrjäyttävät nämä pohjoiset lajit, jotka siirtyvät kohti pohjoista. Meillä on hirveässä muutoksessa tämä luonto. Yöperhosseuranta on hyvin tuonut tämän esiin. Meillä on ihan eri lajit täällä kuin 20 vuotta sitten”, Lumiaro sanoo.

Lumiaro arvioi, että tunturilajit kuten naali ja jääleinikki ovat ilmastonmuutoksen seurauksena todennäköisesti kuolleet sukupuuttoon 50 vuoden päästä, sillä pohjoiseen päin levitessään niiden vastaan tulee Jäämeri. 50 vuoden kuluttua isokauris on varmaankin jo saapunut Suomeen, Lumiaro myös arvioi. Hänen mukaansa myös vieraslajeja tullee lisää. Niiden ongelmana on, etteivät ne sovi luontoomme. Sakaali sen sijaan on tulokaslaji, ei vieraslaji.

LUE MYÖS: Ministeri sanoo suoraan: Tätä luonnon puolesta annettua lupausta Suomi ”ei todellakaan” pysty pitämään – ”Suomi-filmien maisemaa ei enää ole”