Koronaepidemian aiheuttama poikkeustilanne on vaikuttanut epätasaisesti suomalaiseen yhteiskuntaan ja eri ihmisryhmiin. Suurimman taakan kantavat ne, jotka ovat jo ennestään heikoilla, arvioi asiantuntijaryhmä.

”Tilanne vaatii sekä välittömiä että pitkäjänteisiä toimia, jotta hyvinvointiyhteiskunnan edellytykset, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo säilyvät”, linjaa arkkipiispa emeritus Kari Mäkisen johtama asiantuntijaryhmä.

Sosiaali- ja terveysministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön asettama asiantuntijaryhmä etsi toimenpiteitä hyvinvoinnin ja tasa-arvon vahvistamiseksi koronaepidemian jälkihoidossa.

Työryhmän laatima raportti nostaa kriittiseen keskusteluun hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita, joiden varassa yhteiskunnan murtuminen voidaan estää. Mäkinen totesi tiedotustilaisuudessa, että joskus on tarpeellista, että konkreettisen pohdinnan lisäksi avataan arvolähtökohtia, joista suomalaista yhteiskuntaa rakennetaan.

Uudistuksia ei saa pysäyttää

Asiantuntijaryhmä kiinnittää huomion koronavirusepidemiasta eniten kärsineisiin. Koronakriisi on paljastanut kohtia, joissa hyvinvointiyhteiskunta on vaarassa murtua. Siksi on välttämätöntä suunnata eniten panostuksia sinne, missä pandemia on koetellut hyvinvointia eniten.

”Kokonaisvaltainen kaikkien väestöryhmien hyvinvointi on yhteiskunnan sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden näkökulmasta ratkaisevaa. Kriisistä selviäminen edellyttää kriisin hoitoon tarvittavien voimavarojen oikeudenmukaista ja reilua kohdistamista. Minkään sukupolven ja ihmisryhmän taakka ei saa muodostu kohtuuttomaksi”, raporttia koskevassa sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteessa todetaan.

Asiantuntijaryhmän mukaan nyt ei saa pysäyttää yhteiskunnallisia uudistuksia, jotka tähtäävät tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tosiasialliseen toteutumiseen. Sukupuolten tasa-arvon ja ihmisoikeuksien vahvistaminen on päinvastoin tässä tilanteessa välttämätöntä.

”Asiantuntijaryhmä painottaa kansalaisyhteiskunnan resurssien turvaamista. Järjestöt ja muut kansalaisyhteiskunnan toimijat etsivät ja edustavat niitä, jotka ovat vaarassa jäädä virallisen palvelujärjestelmän katveeseen. Ne antavat äänen niille, jotka usein jäävät äänettömiksi. Lisäksi ne vahvistavat demokraattisia vaikutusmahdollisuuksia ja osallisuutta päätöksentekoon.”

”Rajoitustoimien aikana järjestöt ja muut kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat joustavasti ja nopeasti asettuneet tukemaan kriisin pahiten koettelemia. Ne rakentavat arjen sosiaalista eheyttä ja luottamusta.”

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) toivoi raportista tukea esimerkiksi sosiaaliturvan uudistamistyöhön. Pekonen totesi raporttiin viitaten tiedotustilaisuudessa, että 1990-luvun laman aikana tehdyt leikkaukset eivät ole parasta mahdollista kriisin jälkihoitoa.

”1990-luvun suurella lamalla ja myös vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen koetulla pitkällä taantumalla on ollut pitkä varjo. Niistä tulee ottaa oppia, kun tehdään päätöksiä toipumisen osalta. Keskeistä on talouden ja hyvinvoinnin vastavuoroisuus. Talous tarvitsee hyvinvoivia ihmisiä ja ihmiset toimivaa taloutta voidakseen hyvin; investoimalla ihmisten hyvinvointiin, investoidaan samalla talouteen”, raportissa todetaan.

Raportin mukaan vaarana on, että ”ne ryhmät, joita edelliset lamat kurittivat eniten, joutuvat nytkin suurimpaan kurimukseen ja joutuvat kantamaan raskaimman taakan”.

”Keskimääräiset tarkastelut kätkevät taakseen kuitenkin ryhmiä, joiden kohdalla laman vaatima vero on ollut kohtuuttoman suuri. Haitalliset vaikutukset ovat kohdistuneet voimakkaimmin yksinhuoltajiin, alimpiin tuloryhmiin kuuluviin, vammaisiin, työttömiin, maahanmuuttajiin ja niihin henkilöihin, joilla on vain peruskoulutus. Siksi pohdittaessa pandemian jälkeistä yhteiskuntapolitiikkaa, silmämäärän pitäisi olla juuri heikoimmassa asemassa olevien tilanne.”

Kolme ehdotusta työryhmältä

Koronapandemian erityisiä riskiryhmiä työllisyyden näkökulmasta ovat nuorten, ikääntyneiden, maahanmuuttajien, vammaisten ja osatyökykyisten henkilöiden lisäksi naiset sekä itsensätyöllistäjät.

”Jotta työmarkkinat eivät entisestään jakaantuisi, työllisyystoimissa tulee varmistaa näiden ryhmien työmahdollisuudet ja varoa niiden vastakkainasettelua.”

Pandemia muuttaa yhteiskuntaa, mutta vielä ei ole selvillä, millaisia ovat sen globaalit vaikutukset ja miten pysyviä muutokset ovat.

Työryhmältä tuli kolme ehdotusta. Työryhmä ehdottaa kansallisen mallin ja kriteeristön luomista, jotta päätösten vaikutuksia hyvinvointiin ja tasa-arvoon voitaisiin arvioida. Tässä pohjana voivat olla sekä OECD:n että Wellbeing Economy Governments -verkoston luomat kriteerit.

Toiseksi työryhmä ehdottaa, että Tilastokeskus rakentaa pysyvän seurannan mittariston, joka tuottaa säännöllisesti hyvinvointikehitystietoa päätöksenteon tueksi.

Kolmanneksi työryhmä esittää, että Suomeen perustetaan riippumaton hyvinvointipolitiikan arviointineuvosto, jolla on riittävät valmisteluresurssit.