Nissan Leafin maali hohtaa pimeässä.Kuva: Nissan / Autotoday

Nissan on ensimmäinen autonvalmistaja, joka käyttää pimeässä hohtavaa maalia henkilöautossa. Erikoismaalatun Nissan Leafin maalipinta kerää UV-säteitä ja valoa talteen päivän aikana ja hohtaa auringonlaskun jälkeen 8–10 tuntia.

Hohtavia automaaleja ja pimeässä hohtavia autoteippejä on ollut saatavana jo pitkään, mutta Leafissa käytetty, erityisesti Nissania varten kehitetty UV-säteiden energiaa talteenottava maali on ominaisuuksiltaan ainutlaatuinen.

Valmistusresepti on salainen, mutta Nissanin paljastamien tietojen mukaan maali sisältää ainakin harvinaisiin maametalleihin lukeutuvaa hajutonta strontiumaluminaattia kiinteässä olomuodossa.

Taideteoksen teemana hohtava maali

Nissan on teettänyt valtavan kokoisen taideteoksen, jonka yhteydessä ikuistettiin pimeässä hohtava Nissan Leaf -sähköauto.

Taideteoksen koko on 207,68 neliömetriä. Autoa käytettiin myös apuna taideteoksen luomisessa.

Nissan Leafin keulaa esittävän maalauksen loi omaperäinen autotaiteilija Ian Cook, joka tunnetaan myös taiteilijanimellä Popbangcolour.

Tavallisesti radio-ohjattavien autojen parissa työskentelevä Cook otti Nissanin heittämän haasteen jättikokoisesta maalausprojektista vastaan empimättä.

Teos toteutettiin varsin erikoisella tavalla: PVC-päällystetyn jättikankaan päälle sijoitettiin maalilammikoita, jotka levitettiin kankaalle oikean Nissan Leafin renkailla. Teoksen luomiseen kului reilut 61 tuntia ja yli 60 litraa hohtavaa akryylimaalia.

Tilaa tästä Autotodayn ilmainen uutiskirje.