Rakennusalan työriidassa on käytössä kovat toimet, ja kovaa on myös kielenkäyttö. Lakon aloittanut Rakennusliitto yrittää pitää jäsenensä ja mahdolliset rikkurit kurissa kovilla ukaaseilla, Talouselämä kertoo.

– Rikkuria on pidetty perinteisesti saastana, joka haisee pahalta ja se haju ei lähde pesemälläkään pois, kirjoittaa luottamusmiehille lähettämässään kirjeessä järjestöpäällikkö Jukka Asikainen.

– Mikäli joku/jotkut kuitenkin rikkurointiin syyllistyy, näiden onnettomien limanuljaskoiden nimet tulee kirjata ylös ja toimittaa lähimpään aluetoimistoon jatkotoimia varten, hän jatkaa.

Kirje on päätynyt myös joidenkin lakossa olevien tehtaiden henkilöstön ilmoitustauluille. Työnantajat pitävät tätä painostuksena.

– Viesti oli tarkoitettu meidän työntekijöiden edustajille. Onhan siinä vanhaa retoriikkaa, minäkin olen jo vanha, yli 60 -vuotias äijä. Yksittäisiä henkilöitä ei ole tässä tarkoitus haukkua vaan viestiä siitä, että rikkurointiin on suhtauduttava sen vaatimalla vakavuudella, Asikainen kommentoi Talouselämälle.

Rakennusliitto on julistanut ylityökiellon ja aloittanut lakot kahdeksassa betoni- tai betonituotetehtaassa. Lakon piirissä on noin 1500 työntekijää.

Alan työehtosopimusriidassa on kyse lähinnä kahdesta asiasta. Työntekijöiden mielestä työnantaja yrittää saada työehtosopimukseen samoja heikennyksiä, jotka kiky-sopimus toi useimmille muille aloille. Rakennusliitto ei ollut kikyssä mukana. Ennen kaikkea kyse on kuitenkin rahasta. Rakennusliitto vaatii 50 sentin korotuksia tuntipalkkoihin sekä tänä että ensi vuonna. Työnantaja tarjoaa yleisen linjan mukaisia korotuksia eli karkeasti puolet vaatimuksesta.