Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n pääekonomisti Ralf Sund arvioi Ylen Ykkösaamussa, että Antti Rinteen (sd) vetämien hallitusneuvotteluiden hankalin yksittäinen asia on verotus. Sund sanoo, että verotus on kiistakapula nimenomaan sdp:lle ja keskustalle, ja vastaan tulee keskustapuolueen totaalinen kielteinen kanta verrattuna sdp:n veromalliin.

”Kaikkein hankalin yksittäin asia on mielestäni verotus. Siinä on kahden isoimman ryhmän eli sosialidemokraattien ja keskustapuolueen käsitykset aika kaukana toisistaan. Se pelkistyy siihen kysymykseen, että kaikki hyväksyvät sen periaatteen, että veropohjaa laajennetaan. Eli verotetaan enemmän sellaista, jota ei veroteta nyt ollenkaan, tai se [verotus] on hyvin matalan verotuksen piirissä. Mutta kun siinä on aina joku veron maksaja. Sosialidemokraattien mallissa kuitenkin tietyt veroreiät, joista yrittäjät hyötyvät, niin niiden tilkitseminen on nyt vaikeaa, koska keskustapuolueessa on melko totaalinen ei, että tähän ei kosketa. Se on ehkä vaikein kompromissi”, Sund sanoo.

LUE MYÖS: ”Miljoona suomalaista kärsisi heti” – Uusi viesti Säätytalolle sdp:n haluamasta verosta

Antti Rinne on tiivistänyt sdp:n verolinjan sanapareihin ”laaja veropohja, tiukat verokannat, mahdollisimman matalat verokannat”.

Keskusta lähti mukaan hallitusneuvotteluihin vasta teetettyään äänestyksen puolue-elimille asiasta. Rökäletappion eduskuntavaaleissa kärsinyt keskusta asetti kynnyskysymyksiä hallitukseen menolle.

”Yrittäjien ja yritysten verotusta ei saa kiristää”, kuuluu yksi näistä kynnyskysymyksistä.

LUE MYÖS: Keskustasta raaka kuitti: ”Kokoomus vahti yrittäjien veroja – tämä oli tulos”

Sundin mukaan toinen verotukseen liittyvä hallitusneuvotteluissa ratkaistava asia on veroaste.

”On kaksi asiaa: yleinen veroaste, saako se nousta --- ja toinen on palkansaajien tuloverotuksen taso, jolla on ehkä kaikkein selkein työllisyysvaikutus. En usko, että tuloverotukseen tulee muutosta”, ensi kuussa eläkkeelle jäävä Sund sanoo.

LUE MYÖS: ”Se on verot jaettuna bkt kertaa sata” – Juha Sipilä kuittasi Antti Rinteelle, yleisö räjähti nauruun

Puoluejohtajilta kysyttiin vaalitentissä maaliskuussa, mitä kokonaisveroasteelle pitäisi tehdä. Antti Rinteeltä ei saatu aivan suoraa vastausta kysymykseen.

”Mä lähden liikkeelle siitä, että erityisesti ansiotuloverotuksessa pitää pystyä pieni- ja keskituloisten ihmisten verotusta edelleen keventämään. Samaan aikaan täytyy huolehtia, että hyvinvointivaltion keskeiset palvelut tulee turvattua”, sanoi Antti Rinne.

”Oleellista on se, että ansiotuloveroaste kevenee pieni- ja keskituloisilla erityisesti. Oleellista on se, että veropohja laajenee ja saadaan veronkiertoa estettyä sillä tavalla, että meillä riittää raha hyvinvointipalveluihin. Jos tässä vielä riittää raha sillä tavalla, että kokonaisveroaste ei lähde nousemaan niin hyvä”, Rinne muotoili.

LUE MYÖS: Taloustieteilijä tarttui Antti Rinteen sanoihin: ”Pahinta ei välttämättä ole edes se, että veroasteet nousevat”

Keskustan väistyvä puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk) puolestaan on ollut sillä kannalla, että kokonaisveroastetta pitäisi pyrkiä laskemaan, tai ainakaan se ei saisi nousta. Sipilän hallituksen ohjelmassa linjattiin, että kokonaisveroaste ei nouse eikä kenenkään palkkaverotus kiristy.

LUE MYÖS: Näkökulma: Nyt alkoi armoton kokoomuksen mylly, jossa Antti Rinne nöyryyttää keskustan selälleen