Hallituspuolue kokoomuksen kansanedustajat Sari Sarkomaa, Sari Raassina ja Sanna Lauslahti vaativat alkoholilain kokonaisuudistukseen norminpurkuloikkaa.

– Ahtaalle ajetulla ravintola-alalla riittää norminpurussa työsarkaa. Tätä työtä ei ole varaa jättää enää tekemättä, kun eduskuntakauden keskeisenä tavoitteena on luoda kasvua ja työpaikkoja, Sarkomaa, Raassina ja Lauslahti kertovat yhteisessä tiedotteessaan.

Edustajat keventäisivät säädöksiä ravintoloiden anniskelualueiden tiukkojen rajojen suhteen. Näin helpotettaisiin erilaisten yleisötapahtumien sekä kauppahallien ja muiden ravintolamaailmojen toimintaa, Sarkomaa, Raassina ja Lauslaht kertovat.

Edustajat sallisivat pienpanimoille suoramyyntioikeuden ilman elintarvikekylkiäisiä. Tällä hetkellä alle 4,7 prosenttia alkoholia sisältävien juomien suoramyynti pienpanimoista on mahdollista ainoastaan perustamalla panimon yhteyteen elintarvikekioski.

–Vaateelle ei ole olemassa mitään järjellistä syytä, he toteavat.

Kokoomuksen kansanedustajat Jaana Pelkonen ja Elina Lepomäki kertoivat aiemmin tällä viikolla Uudelle Suomelle toivovansa useita isoja muutoksia alkoholilakiin.

–Keskeisiä tavoitteita ravintoloihin liittyen on aukioloaikojen vapauttaminen. Kauppojen aukioloajat on vapautettu. Sama pitäisi tehdä myös ravintoloille. Sitten on tämä ravintoloissa myytävän alkoholin arvonlisävero. Se on yksi asia, jota voisi alentaa, Pelkonen kertoi.