Suomalainen perinnöllisesti sokea Miikka Terho, 46, on onnistunut tunnistamaan kirjaimia ja lukemaan ajan kellotaulusta kokeilussa olevan sirun avulla, kertoo BBC. Siru asennettiin Terhon ja 11 muun ihmisen verkkokalvojen alle Saksassa.

Osa kokeiluun osallistuneista ei huomannut minkäänlaista edistystä, mutta suurin osa pystyi sirun avulla tunnistamaan kirkkaita esineitä. Terholle ja kahdelle muulle potilaalle siru asennettiin syvemmälle verkkokalvon taakse kuin muilla, ja tulokset olivat parempia.

Koekaniineista kaikkein suurin edistys tapahtui Terhon kohdalla. Sirun avulla hän erotti ruokailuvälineet toisistaan, näki mukin pöydällä ja huomasi eron seitsemän erilaisen harmaan sävyn välillä. Terho pystyi myös liikkumaan huoneessa itsenäisesti.

Jatkotesteissä Terho, jonka näön on vienyt yleinen, perinnöllinen RP-tauti eli verkkokalvorappeuma, pystyi lukemaan suuria kirjaimia. Hän tunnisti myös testaajien tahallisen virheen nimensä kirjoituasussa. BBC:n mukaan nimi oli virheellisesti kirjoitettu "kuten Mika Häkkisen etunimi".

–Kolme tai neljä päivää implantin asettamisen jälkeen ajattelin, että vau, jotain tapahtuu, Terho kertoo BBC:lle.

Ensin hän näki vain valonvälähdyksiä.

–Kun aloimme seuraavana päivänä harjoitella, aloin nähdä paremmin ja paremmin. Prototyyppisiru on nyt poistettu Terhon silmästä, mutta hän odottaa jo saavansa parannellun version.

–Jopa rajallinen näkökyky sirun kanssa auttaa esimerkiksi suunnistamisessa, hän iloitsee.

Sirun toiminta perustuu BBC:n mukaan siihen, että se muuttaa silmään saapuvan valon sähköimpulsseiksi ja yhdistää ne näköhermoihin. Prototyyppi saa virtansa korvan taakse kiinnitettävän johdon välityksellä.

Kokeilusta vastaavat Tuebingenin yliopisto ja Retina Implant AG -niminen yritys.