Keskustan kunniapuheenjohtajan arvonimen saanut, oman Kansalaispuolueen perustanut Paavo Väyrynen ennustaa liikenneverkkosotkuakin pahempaa kriisiä hallitukselle.

Väyrynen toteaa, että liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) selvitys oli yksi esimerkki keskustan politiikasta, jota hän ei enää tunne omakseen.

– Paljon pahempaa on tulossa, kun yhteisesti valmistellut maakunta- ja sote-uudistukset tulevat päätettäviksi, Väyrynen kirjoittaa blogissaan.

– Näyttää käyneen niin, että Keskustan eduskuntaryhmässä ja puoluehallituksessa ei ole riittävästi paneuduttu siihen, mihin maakunta- ja sote-uudistus ovat johtamassa, hän varoittaa.

Väyrysen mielestä kokoomus on saanut hallituksessa yliotteen, minkä vuoksi ”hallituksen suunnitelmat ovat johtamassa kuntien alasajoon”.

– Hallitusryhmien puheenjohtajien olisi syytä perehtyä uudistusten valmisteluun ja ottaa tilanne hallintaansa. Muutoin käsillä saattaa olla kriisi, joka hajottaa hallituksen, Väyrynen kirjoittaa.

Lue myös:

Niklas Herlin ihmettelee Sipilän ja Bernerin toimintaa – ”Ei ole olemassa Oy Suomi Ab:tä”

Anne Bernerin selvitys keskeytetään - ”Onko hallituksessa johtamisongelma?”