Britannian entisen pääministerin Tony Blairin mukaan Irakiin hyökkääminen vuonna 2003 oli oikea ratkaisu.

Blair on sanonut televisioyhtiö BBC:n haastattelussa, että hyökkäykselle olisi löydetty muita perusteita, jos epäily joukkotuhoaseiden olemassaolosta olisi tiedetty vääräksi. BBC:n mielestä asian myöntäminen on Blairilta varsinainen pommi. Blairin mukaan Saddam Husseinin syrjäyttäminen vallasta oli perusteltua, sillä hän oli turvallisuusuhka.

Blair on näin myöntänyt sen, mitä skeptikot ovat epäilleet jo alusta lähtien: Irakin sodassa ei ollut kyse joukkotuhoaseista vaan vallanvaihdosta.

Pelko joukkotuhoaseista oli keskeisin syy, jolla Yhdysvaltain ja Britannian johtamaa hyökkäystä Irakiin perusteltiin. Joukkotuhoaseita ei kuitenkaan ole löytynyt.