Britannian parlamentin alahuone kokoontuu tänään tiistaina kello 16.30 alkaen käsittelemään vauhdilla lähenevän sopimuksettoman EU-eron eli niin sanotun kovan brexitin uhkaa.

Työväenpuolueen johtama oppositio yhdessä konservatiivien kapinallisten kanssa haluaa estää kovan brexitin. Siksi he pyrkivät ottamaan valtaansa parlamentin työjärjestyksen tänään illalla todennäköisesti tapahtuvassa äänestyksessä.

Tämä antaisi parlamentille mahdollisuuden pyrkiä säätämään pikavauhtia lain, joka velvoittaisi maan hallituksen pyytämään Brysselistä kolme kuukautta lisää lykkäystä lokakuun lopulla olevaan brexit-päivämäärään.

Britannian pääministeri Boris Johnson keskusteli tiistaina aamupäivällä konservatiivipuolueen niin sanottujen kapinallisten kanssa, mutta ei onnistunut vakuuttamaan heitä perääntymään.

Kesälomalta palaavan parlamentin kiireellisen aikataulun taustalla on Johnsonin viime viikkoinen ilmoitus, jonka mukaan hän keskeyttää parlamentin työskentelyn kaikkiaan viideksi viikoksi ensi viikosta alkaen. Kun kansanedustajat palaavat töihin lokakuun puolivälissä, aikaa brexitiin on enää pari viikkoa.

Konservatiivien Johnsonin johtama hallitus on toistuvasti sanonut tavoittelevansa erosopimuksen solmimista EU:n kanssa, mutta olevansa valmis myös sopimuksettomaan EU-eroon. Lykkäystä Johnsonin hallitus ei halua.

EU on puolestaan todennut, ettei jo neuvoteltuun erosopimukseen ole mahdollista tehdä muutoksia.

Maanantaina Johnsonin tulkittiin todenneen, että edessä ovat uudet vaalit vielä ennen lokakuun loppua, mikäli parlamentti onnistuu ottamaan aloitevallan itselleen.

Vaalit käytäisiin todennäköisesti lokakuun 14. päivänä.

Jos konservatiivit onnistuisivat Johnsonin johdolla voittamaan vaalit, kova brexit voisi olla todennäköisin vaihtoehto. Työväenpuolueen noustessa vaalivoittoon brexitille olisi todennäköisesti luvassa ainakin lykkäystä, mahdollisesti jopa EU-eron peruuntuminen.

LUE MYÖS: Ryöpytetty Johnson varoitti parlamenttia brexit-äänestyksestä: ”Minä en halua vaaleja, ettekä tekään halua”