Yhdysvallat asetti viime yönä pakotteita Kiinan erityishallintoalueen Hongkongin virkamiehille. Pakotteita asetettiin Hongkongin hallintojohtajalle Carrie Lamille ja kymmenelle muulle kaupungissa toimivalle virkamiehelle.

Hongkongilaisia henkilöitä kohtaan asetetut pakotteet voivat vaikuttaa välillisesti myös suomalaisyrityksiin, kertoo Hongkongin Suomen konsuli Johanna Karanko.

“Jos Hongkongissa toimivalla tai hongkongilaisten yritysten kanssa asioivalla suomalaisyrityksellä on henkilökunnassaan Yhdysvaltain kansalaisia, pakotteet koskevat heitä”, Karanko kertoo Kauppalehdelle Hongkongissa.

“Yhdysvaltain kansalaiset eivät saa tehdä liiketoimintaa pakotelistalla olevien henkilöiden kanssa. Jos tehdään liiketoimintaa, varat eivät saa epäsuorasti saa valua pakotelistalla oleville henkilöille.”

Mikäli Yhdysvallat asettaa myöhemmin pakotteita hongkongilaisyrityksiä kohtaan, Karanko muistuttaa, että nämä pakotteet voivat koskea myös suomalaisyrityksiä, vaikka suoraa kytköstä Yhdysvaltoihin ei olisi.

“Kytkös voi tulla esimerkiksi jos suomalaisella yrityksellä on yhdysvaltalaista teknologiaa osana tuotteitaan, joita se myy pakotelistalla oleville yrityksille.”

Tilanne voi olla uusi pienille yrityksille

Koska Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat asettaneet pakotteita eri maiden kansalaisille ja eri maille aikaisemminkin, ei tilanne ole uusi suurimmille suomalaisyrityksille.

"Tämä ei ole tuntematon aihe kyseisille yrityksille. Ne ovat toimineet esimerkiksi Venäjän kaupassa, mistä saa referenssejä miten toimia. Pienemmille yrityksille tämä voi olla uutta ja vaatii perehtymistä”, Karanko selventää.

Ulkoministeriö on koonnut verkkosivuilleen toimintaohjeita ja listan pakotteiden mahdollisista vaikutuksista suomalaisyrityksiin.

Tällä hetkellä kyse on henkilöpakotteista, joiden kohteeksi on joutunut yritysten ja liikemiesten sijaan lähinnä Hongkongin alueen johtavia virkamiehiä, mikä tekee pakotteiden kanssa toimimisesta toistaiseksi helpompaa.

Pakotelistalle saattaa kuitenkin päätyä myös muita henkilöitä, kun Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteet kiristyvät lähestyttäessä marraskuussa järjestettäviä Yhdysvaltojen presidentinvaaleja.

Yhdysvaltojen hallinto kuitenkin kokoaa parhaillaan listaa yrityksistä, joiden katsotaan tehneen kauppaa pakotelistalla olevien henkilöiden kanssa. Lopullisesta listasta päättää presidentti Donald Trump. Mikäli listalle päätyy esimerkiksi yhdysvaltalaisia pankkeja tai muita rahoituslaitoksia, eivät suomalaiset yritykset voi toimia kyseisten yritysten kanssa ilman sanktioita Yhdysvaltojen hallinnolta.

Ruotsalaispankki Handelsbanken sulkee Hongkongin toimistonsa kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Pakotteet ovat jo kolmas Trumpin hallinnon toimi tällä viikolla, jonka voidaan odottaa provosoivan Manner-Kiinan hallintoa. Aikaisemmin kuluneella viikolla Yhdysvaltain terveysministeri ilmoitti matkaavansa Taiwaniin presidentti Trumpin edustajana

Torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa Trump taas allekirjoitti presidentin määräyksen, joka toteutuessaan kieltäisi yhdysvaltalaisilta yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä kiinalaissovellusten TikTokin ja WeChatin käytön.

Sanktioita virkamiehille

Listalle päätyneiden henkilöiden Yhdysvalloissa olevat varat jäädytetään, luvassa voi tämän lisäksi olla esimerkiksi matkustusrajoitteita.

Syynä sanktioiden asettamiseen ovat Hongkongin hallinnon toimet hongkongilaisten vapauksien rajoittamiseksi. Merkittävimpänä toimena mainitaan turvallisuuslaki, jota Yhdysvallat on kritisoinut sen valmistelusta asti.

Hongkongin hallintojohtaja Carrie Lam on kertonut aikaisemmin, ettei hän pelkää Yhdysvaltojen pakotteita. Lamilla on omaisuutta Britanniassa ja Lamin kaksi lasta ovat Britannian kansalaisia.

Mukana listalla ovat muun muassa Manner-Kiinan Hongkongin asiain toimiston johtaja Luo Huining sekä kiistellyn turvallisuuslain toimeenpanevan virkayksikön päällikkö Zheng Yanxiong.

Huining julkaisi lauantain aamulla Hongkongin aikaa tiedotteen, jonka mukaan hänellä ei ole varallisuutta Yhdysvalloissa.

Tiedotteessa Luo tarjoutui lähettämään 100 dollaria Yhdysvaltoihin, mikäli Trump haluaa jäädytettäviä varoja maahansa.