Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump käytti puheenvuoronsa Davosin talousfoorumilla Yhdysvaltojen taloudellisten saavutusten kehumiseen oman presidenttikautensa aikana.

”Kun puhuin tässä foorumissa kaksi vuotta sitten, sanoin teille, että olimme aloittaneet suuren Yhdysvaltojen comebackin. Tänään voin todeta ylpeänä, että Yhdysvallat on sellaisen talousbuumin keskellä, jonka kaltaista maailma ei ole ennen nähnyt”, Trump sanoi puheenvuoronsa alussa.

Trumpin mukaan Yhdysvaltojen viime viikolla sopimat kauppasopimukset Kiinan sekä toisaalta Kanadan ja Meksikon kanssa olivat ”suurimmat koskaan solmitut” ja että ”ne vain satuttiin sopimaan samalla viikolla”.

Trump totesi myös, että Britannialla on mahdollisuus tehdä Yhdysvaltojen kanssa mahtava kauppasopimus brexitin jälkeen.

Kiina-sopimuksesta Trump sanoi, että toisen vaiheen sopimuksen neuvottelut alkavat lähiaikoina. Hän myös kehui suhdettaan Kiinan presidenttiin Xi Jinpingiin.

Trump kävi puheessaan läpi, kuinka talouden kuva on Yhdysvalloissa hänen mukaansa kääntynyt pessimismistä ja teollisuuden työpaikkojen katoamisesta kukoistukseen hänen presidenttikautensa aikana. Trumpin mukaan talouskehitys on hänen kaudellaan ollut ”ilmiömäistä”.

Presidentti korosti talouden kääntämisessä omia ja hallintonsa päätöksiä eli veroleikkauksia, uusia kauppasopimuksia ja byrokratian vähentämistä, joiden hän kertoi johtaneen uusiin työpaikkoihin ja investointeihin.

Hyvä työllisyyskehitys Trumpin mukaan hänen hallintonsa ansiota

Trumpin mukaan Yhdysvaltojen talous ei enää kasaa varallisuutta vain ”muutamille harvoille”, vaan maan taloudesta on luotu ennennäkemättömän osallistava kaikille, myös vähemmistöille ja nuorille.

Trump korosti etenkin hallintonsa aikaista uusien työpaikkojen syntymisen vauhtia. Trumpin valinnan jälkeen on syntynyt noin seitsemän miljoonaa työpaikkaa.

”Ennätysmäärä 25–34-vuotiaita yhdysvaltalaisia on nyt työelämässä”, Trump totesi.

”Varmaankin suurin syy, että päätin hakea presidentiksi, oli se, että ihmettelin miksi Yhdysvallat menettää näin paljon teollisia työpaikkoja, ja tilanne kävi entistä pahemmaksi.”

Trump korosti myös esimerkiksi sitä, että hänen kaudellaan on syntynyt Yhdysvaltoihin 12 000 uutta tehdasta. Hänen puheessaan kuultiin myös esimerkiksi Twitter-viesteistä tuttua kritiikkiä keskuspankki Fediä kohtaan.

”Tämä kaikki on tapahtunut siitä huolimatta, että Fed on nostanut korkoja liian nopeasti ja sitten laskenut niitä liian hitaasti”, Trump sanoi.

Trump sanoi, että talouden kääntämisessä ei ole ollut hänen kaudellaan kyse vain muutamasta uudesta säännöksestä, vaan kokonaisesta lähestymistavan muutoksesta.

Norminpurku on Trumpin mukaan edennyt Yhdysvalloissa aiempia tavoitteita ripeämmin.

”Jokaista uutta säännöstä kohti poistamme kahdeksan vanhaa säädöstä. Sen piti olla kaksi jokaista uutta kohti, mutta olemme nostaneet määrää”, presidentti totesi.

Davosin talousfoorumin tavoitteista Trump ilmoitti Yhdysvaltojen lähtevän mukaan biljoonan eli tuhannen miljardin puun maailmanlaajuiseen istutukseen.

Talouskehityksen ohella Trump ylisti presidenttikautensa aikana tehtyjä sosiaalisia uudistuksia ja Yhdysvaltojen teknistä kehitystyötä.