Presidentti Donald Trumpin mukaan Yhdysvallat ja Kiina ovat solmineet ”ensimmäisen vaiheen sopimuksen” kauppakiistassa.

Uutistoimistojen mukaan sopimus tarkoittaa sitä, että Kiina ostaa yhdysvaltalaisia maataloustuotteita 40–50 miljardilla dollarilla. Yhdysvallat puolestaan ei toteuta aikaisempaa uhkaustaan nostaa ensi viikolla tuontitulleja 25 prosentista 30 prosenttiin.

”Sopimuksen toinen vaihe alkaa melkein välittömästi”, Trump sanoi perjantai-iltana toimittajille Valkoisessa talossa.

Yhdysvaltain kauppaneuvottelija Robert Lighthizer huomautti kuitenkin, että päätöksiä joulukuun tullikorotusten suhteen ei ole vielä tehty.

Talouden nobelisti, tunnettu amerikkalaisekonomisti Paul Krugman on epäileväinen sovun suhteen.

”Sanoisin, että tämä on enintään väliaikainen aselepo, mutta voi olla myös jotakin, joka ei toteudu koskaan”, hän kommentoi Twitterissä.

Markkinakommentaattorit puolestaan toteavat Financial Timesille, ettei Trumpun julkistamassa sopimuksessa itse asiassa ole mitään uutta konkreettista.