Helsingin Sanomat kertoo saaneensa haltuunsa hallituksen perustuslakivaliokunnan lausuntoon antaman sote-vastineen. Hallituksen on määrä kertoa vastineestaan maanantaina iltapäivällä, mutta dokumentin julkistaminen on valiokunnan käsissä.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Kristiina Salonen (sd.) kertoo sosiaalisessa mediassa, että valiokunta päätti maanantaina julkistaa hallituksen vastineen vasta tiistaina. Samaan aikaan se oli kuitenkin jo vuotanut medialle.

– Tänään ei oppositio saanut eduskunnan sote-valiokunnan kautta julkiseksi ministeriön vastinetta Pev:n lausuntoon, vaan äänestyksen jälkeen se päätettiin julkistaa vasta huomenna. No, se tulikin julkiseksi jo ennen kokouksen loppua @hsfi kautta. Käsittämätöntä! Salonen kirjoittaa Twitterissä.

LUE LISÄÄ: Hallitus vahvisti sote-muutokset: Valinnanvapaus siirtyy vuoteen 2022 – Notifikaatiota ei tehdä

HS:n mukaan hallitus esittää valinnanvapausmalliin siirtymisen lykkäämistä vuodella eli vuoteen 2022. Maakuntien tiukkaa menokehystä, jonka perustuslaillisuus on kyseenaalaistettu, ei korotettaisi ainakaan vielä, mutta rahoituksen kriteerejä löysennetään, HS kertoo.

Myös Yle on saanut ennalta tietoja vastineesta. Sekä Ylen että HS:n tietojen mukaan hallitus linjaa yhä, että niin sanottua EU-notifikaatiota ei tehdä.

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtiovarainministeriö toimittivat vastineen eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle maanantaina. Sen ja perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta sote-valiokunnan olisi tarkoitus tehdä hallituksen esitykseen tarvittavat muutokset.