Ravintoloita koskeneita rajoituksia tarkastettiin tällä viikolla löyhemmiksi, ja esimerkiksi buffet-tarjoilu on sallittua taas huomisesta eli maanantaista alkaen. Tämä muuttaa asiointia myös liikenneasemien noutopöydissä.

SOK:n ABC-ketjuohjauksen kehitysjohtaja Marko Fonsén sanoo, että tarjoilumuutos on jonkin verran jonouttanut ruokailua.

”Toki ei ihan sellaiseen päästä kuin normaalissa noutopöydässä”, Fonsén sanoo.

Hänen mukaansa kesäkuun rajoitettu ravintolatoiminta on kuitenkin toiminut yllättävän hyvin. Ruoan tilaamisen tarkoitetun mobiilisovelluksen suosio on kasvanut ”kymmeniä prosentteja” ja kokonaismyynti on yllättänyt positiivisesti, vaikka normaalilukemissa ei ollakaan.

”On toki odotettavissa, että rajoituksien poisto edelleen vauhdittaa ravintoloiden toimintaa ja tietenkin noutopöydän menekkiä. Uskon, että toiminta ja asiakkaat palaavat normaaliin tasoon hyvinkin nopeasti.”

ABC-ketju iloitsee myös aukioloaikojen rajoitusten purusta.

”Meillä on useita 24 tuntia auki olevia paikkoja, joissa tähän asti ruokailu on ollut mahdollista paikan päällä vain rajoitusten puitteissa. Näin pystymme palvelemaan myös niitä asiakkaita, jotka matkustavat hieman myöhemmin, esimerkiksi logistiikan toimijoita.”

ABC:n noutopöydässä suosituimpia ”menekkituotteita” ovat lihapullat, kirjolohi, lasagne ja uunimakkara. Niitä on ollut Fonsénin mukaan normaalisti tarjolla myös rajoitusaikana. Varaudutaanko maanantaina erityismäärällä lihapullia?

”Kyllä maanantaille on odotettavissa jonkinnäköistä varautumista. Ei meillä ruoka lopu kesken.”

Lue seuraavaksi: