Yli 12 miljoonaa katselukertaa Facebookissa, satoja tuhansia YouTubessa. Suomalaisen metsäkoneyhtiön markkinointi lyö harvoin näin komeasti läpi. Vieremäläisen Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela kertookin olevansa tyytyväinen j ättihitiksi nousseeseen metsäkonerodeo-videoon , joka syntyi yhteistyössä Duudsonien ja Tekesin kanssa.

– Emme osanneet odottaa noin isoa näkyvyyttä, yli 12 miljoonaa katselukertaa, Nummela sanoo Uudelle Suomelle.

– Ei sitä kukaan osannut kuvitella, mutta aika rajuun levitykseen se meni – jos niillä katselukerroilla nyt on merkitystä.

Nummela ei osaa sanoa, vaikuttiko hittivideo Ponssen verkkosivujen kävijämääriin, mutta yhtiön muussa some-toiminnassa Duudsonien vaikutus näkyi heti.

– Me teemme paljon omaa videotuotantoa myös, ja tämän jälkeen muitakin videoitamme on katseltu paljon enemmän, Nummela kertoo.

Aiemmin yhtiön videot ovat hänen mukaansa saavuttaneet tuhansia tai joissain tapauksissa ”muutamia kymmeniä tuhansia” katselukertoja. Kun Duudsonit-videon jälkeen julkaisiin video Ponssen 12 000. metsäkoneen luovutuksesta, kertyi sille pikaisesti yli 50 000 katselua.

– Sekin meni selkeästi laajempaan jakeluun Duudsoneiden videon jälkeen, Nummela sanoo.

Ilmiö on herättänyt myös kriittistä pohdintaa. Tekesissä johtavana asiantuntijana – mutta ei Duudsonit-projektissa – työskentelevä Jukka Leppälahti pohdiskeli klikkimäärien merkitystä ja esimerkiksi Ponssen Duudsonit-videon todellista vaikutusta Puheenvuoron blogissaan.

– Niin hauskoja kuin Tekesin tuottamat Duudson-videot ovatkin, ei kellään taida olla tietoa keitä niiden miljoonat katsojat ovat. Moniko heistä joskus ostaisi mainostetun metsäkoneen vai vähentävätkö Duudsonit myyntiä? Videoiden viihdearvon vuoksi niitä katsoessa ei tule helposti mielen, että voisi olla tehokkaampaa, jos yritykset itse tekisivät vastaavia myyntikampanjoita Duudsonien kanssa...mikäli siis näkevät sen hyväksi ja sopivan mm brändiinsä. Yritykset voisivat rakentaa niiden yhteyteen katsojien profiloinnin ja kontaktoinnin, Leppälahti kirjoitti.

Ponssen Nummela sanoo, että tässä tapauksessa katsojatietoa ei olekaan kerätty, koska projektiin ei lähdetty mukaan myyntimielessä vaan näkyvyyttä hakien.

– Tämäntyyppisissä projekteissa pääajuri on näkyvyyden ja tunnettuuden hakeminen, Nummela sanoo.

Viihdevideon katsojatieto ei ole kovin keskeinen seikka, koska Ponsse toimii B2B-ympäristössä eli myy tuotteensa toisille yrittäjille.

– Meillä asiakkaiden määrä on rajallinen – emme ole kuluttajabisneksessä. Toki jos on hyvä kaiku ja hyvä fiilis yrityksestä, kilpailijoiltakin voi tulla asiakkaita. Onhan imagoasioillakin merkitystä.

Nummelan mukaan Duudsonit-projekti näkyi lähinnä yhtiön sosiaalisessa mediassa, ei niinkään Ponssen verkkosivuilla siksi, että kyseessä oli Tekes-lähtöinen hanke. Duudsonit ja Tekes vastasivat pääasiassa sisällön jakelusta.

– Duudsonit näyttävät tosiaan olevan ammattilaisia tässä sosiaalisessa mediassa, Nummela sanoo.

Hittivideo on nähtävissä tässä aiemmassa Uuden Suomen jutussa.

Lue myös: ”Samaan aikaan Suomessa…” – Duudsonien Ponsse-rodeosta tuli välitön viraalihitti