Puheet hallitun velkajärjestelyn mahdollisuudesta Kreikassa ovat ”satuja”, sillä velkajärjestelyn seurauksia ei voitaisi hallita, sanoo Euroopan keskuspankin (EKP) hallituksen jäsen Lorenzo Bini Smaghi Financial Timesin haastattelussa.

EKP on pitkin kevättä väitellyt eurooppalaisten poliitikkojen kanssa siitä, saisiko velkajärjestelyn mahdollisuudesta edes puhua. Bini Smaghin mukaan jo puheet velkojen osittaisesta anteeksiannosta ovat kielineet sijoittajille siitä, että Eurooppaan investoiminen on turvatonta.

Hänen mukaansa velkojen uudelleenjärjestely tai eurosta eroaminen olisivat kuin ”kuolemanrangaistus” jopa Kreikan kaltaiselle maalle, joka on kiertänyt euroalueen taloudellisia sääntöjä vuosikymmenen ajan.

Bini Smaghin mukaan velkasaneeraus sysäisi euroalueen talouden pahasti pois tasapainosta. Hänen mielestään hallitusta velkajärjestelystä puhuvat ekonomistit ovat yhtä hakoteillä kuin ne kollegansa, jotka väittivät syksyllä 2008 markkinoiden olleen täysin varautuneita Lehman Brothersin konkurssiin.

Financial Timesin mukaan EKP:tä harmittavat erityisesti väitteet siitä, että keskuspankki ei olisi harkinnut vakavasti velkajärjestelyä ja tutkinut erityisesti latinalaisen Amerikan 1980-luvun velkakriisin hoitoa. Mutta juuri latinalaisen Amerikan velkajärjestelyjen tutkimiseen EKP perustaa kielteisen kantansa, sanoo Bini Smaghi.

Hänen mukaansa Kreikan tilanne on täysin erilainen kuin latinalaisen Amerikan maiden 1980-luvulla. Amerikassa velkojat olivat enimmäkseen ulkomaisia, ja velkajärjestely pystyttiin ratkaisemaan muuttamalla pankkilainat obligaatioiksi, mutta Kreikassa suuri osa velasta on kotimaista.

–Jos Kreikka ei maksaisi velkojaan, sen pankit kaatuisivat, ja tilalle tarvittaisiin valtavasti uutta pääomaa – mutta mistä se raha tulisi? kysyy Bini Smaghi.

Latinalaisessa Amerikassa maiden keskuspankit pysyivät pystyssä, pystyivät rahoittamaan hallituksia ja käyttämään inflaatiota hyväkseen, mutta Kreikassa tämä ei pankkien kaaduttua onnistuisi.

Sen sijaan EKP uskoo Kreikan pystyvän selviämään velkakriisistään myymällä omaisuuttaan ja muuttamalla verotustaan sekä kulurakennettaan – tietysti EU:n ja IMF:n kasvavien tukilainojen turvin. Latinalaisessa Amerikassa tämä ei puolestaan ollut mahdollista, koska kehittyvillä mailla ei ollut vastaavaa omaisuutta kuin Kreikalla.