Viestintätoimisto Aleksin Kaiun perustajaosakas ja talouskolumnisti Jouko Marttila arvostelee kovin sanoin hallituksen veropolitiikkaa. Samalla Marttila sivuaa Euroopan keskuspankin eilisen korkoilmoituksen vaikutuksia Suomeen.

Marttilan mukaan vaikutus on kuvattu yhdellä virkkeellä:

- Se ei suomalaista yrittäjää lohduta, Marttila kirjoittaa blogissaan.

EKP:n pääjohtaja Mario Draghi ilmoitti eilen, että keskuspankki tulee pitämään ohjauskorkonsa alhaisena vielä pitkään. Samana päivänä myös Britannian keskuspankki antoi julkisuuteen samankaltaisen tiedon.

Ohjauskorko on korko, jota keskuspankki perii pankeilta. Ohjauskorko heijastuu tavallisen kansalaisen ja yrittäjän näkökulmasta euriboriin, joka puolestaan on käytännössä pankkien keskinäisten lainojen viitekorko. Myös suuri osa suomalaisten asuntolainoista on sidottu euriboriin.

EKP on pitänyt pitkään linjanaan, että se ei kerro tulevista korkomuutoksista etukäteen. Nyt Draghi vihjasi paitsi ohjauskorosta myös keskuspankin talletuskoron laskemisesta negatiiviseksi. Negatiivinen talletuskorko tarkoittaa sitä, että pankit joutuisivat maksamaan siitä, että ne pitävät varojaan keskuspankissa turvassa.

Tarkoitus on vauhdittaa eurooppalaista lainamarkkinaa ja tukea investointeja. Marttila näkee tämän toimen kuitenkin epäonnistuneena yrityksenä.

- Eurooppalaiset suurpankit kahmivat halpaa rahaa omiin sijoituksiinsa ja tahkoavat lamasta huolimatta huipputuloksia, mutta eivät lainaa rahaa eteenpäin. Erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset ovat ahdingossa, Marttila kirjoittaa.

Finanssitalous siis hyötyy, mutta reaalitalous – tavaroiden ja palveluiden tuotanto, se työllistävämpi talouden osa-alue – polkee paikallaan.

- Suomessa irtisanomiset ja konkurssit lisääntyvät, mutta mitä tekee maan hallitus? Se on kiristänyt tuloveroa, arvonlisäveroa, kiinteistöveroa, sähköveroa, polttoaineveroa, pankkiveroa, makeisveroa, osinkoveroa ja alentanut vain yhteisöveroa, jota maksetaan, jos yritys tekee voittoa, Marttila kirjoittaa blogissaan.

- Sellaiset firmat ehtivät tätä menoa hävitä Suomesta ennen kuin uusi alennettu verokanta tulee voimaan.

- Nopein tapa elvyttää olisi palkka- ja arvonlisäveron alennus, ei korotus, kuten hallitus tekee, Marttila kirjoittaa.